7.9.2021
Tiedotteet Pyöräilyinfo

Muistathan huomioida kanssakulkijat hämärässä

Syksyn hämärä on saapunut. Laki määrää käyttämään polkupyörässä ajovaloja aina hämärän ja pimeän aikaan. Valoja edellytetään myös silloin kun näkyvyys on huono. Valkoinen tai keltainen valo eteen ja punainen taakse. 

Mutta muistathan huomioida myös kanssakulkijat hämärässä.

✨⁠💡⁠✨ Pyöränvaloja on hyvin monenlaisia, erilaisilla valokeiloilla ja tehokkuuksilla. Suomessa pyöränvalojen tehoja ei säädellä laissa ja monissa polkupyörissä onkin valoja, jotka soveltuvat huonosti tieliikennekäyttöön, koska ne voivat häikäistä muita kulkijoita. Ohjeistamme tässä, miten tällaiset tehokkaat valot, tulee suunnata, jotta niitä voi käyttää tilanteissa, joissa vastaan tulee muitakin liikkujia. 

Voimakkaasti ja korkealle valaisevat pyöränvalot tulee suunnata alaspäin, jotta ne eivät hämärässä häikäise muita kanssakulkijoita. Valot, joista ylös suuntautuva valokeila on leikattu pois, esimerkiksi saksalaisen tieliikennettä säätelevän StVZO-standardin mukaiset valot, soveltuvat liikenteeseen paremmin. Lue tekstin lopusta StVZO-valojen oikeasta suuntaamisesta.

Huomaatko eron?

Oheisissa esimerkkikuvissa käytössä 1100 lumeninen lamppu, joka on puoliteholla kahdessa ensimmäisessä kuvassa ja kolmannessa kuvassa tehokkaimmalla asetuksellaan. Tämä lamppu ei ole StVZO-merkitty ja soveltuu huonosti tieliikenteeseen.

⁠💡 Voimakkaissa pyörän etuvaloissa on usein säätömahdollisuus voimakkuuden ja/tai suuntaamiskulman osalta. Erityisen tehokkaita lamppuja voisi verrata auton pitkiin valoihin, joita käytetään pimeillä osuuksilla ja silloin kun vaaraa vastaantulijoiden sokaisemisesta ei ole. Valaistuilla väylillä pärjää pääsääntöisesti vähemmilläkin tehoilla. Suuntaamalla valon oikein olet kohtelias myös kanssakulkijoita kohtaan. Muistathan myös, että erityisen kirkkaat tai räväkästi välkkyvät valot saattavat aiheuttaa migreeniä tai hetkellisiä näköhäiriöitä kanssakulkijoille.

⁠✅ Suosittelemme suuntaamaan valot, joissa ei ole StVZO-merkintää, alas tietä kohti kuten kuvaesimerkissä nro 1.

⁠✅ Jos hankit tehokkaat uudet valot, suosittelemme hankkimaan tieliikenteeseen parhaiten soveltuvat StVZO-merkityt valot ja suuntaamaan ne niiden valmistajan ohjeiden mukaan. Varoitus! Valitettavasti markkinoilla on myös valoja, joiden väitetään olevan StVZO-valoja, mutta silti niiden ominaisuudet ovat puutteelliset. Käänny siis valoasioissa osaavan pyöräliikkeen puoleen.

⁠✅ StVZO-valojen oleellinen ominaisuus on, että niiden valokeila on suunniteltu sellaiseen muotoon, että valon voi suunnata pitkälle ajorataan, ilman, että valosta syntyy vastaantulijoita häikäisevää valokeilaa. Myös StVZO-valot tulee siis suunnata oikein eli pyöräväylän suuntaisesti. Väärin suunnattuina, kuten kohti vastaantulijan kasvoja, myös StVZO-valot voivat häikäistä muita.

⁠✅ Emme suosittele tieliikenteessä ajovalojen kiinnittämistä kypärään, koska vain kiinteästi runkoon kiinnitetyn valon oikea suuntaus säilyy ja voidaan välttyä kanssakulkijoiden häikäisemiseltä.

Lisätietoja StVZO-merkityistä valoista englanniksi: http://www.light-test.info/en/faq-en/169-stvzo-bike-lamps-regulations

⁠⁠💛 Toivotamme empatiaa ja pyöräilyn iloa kaikille myös hämärillä keleillä! 💛⁠

Kannustamme jakamaan kirjoituksen sosiaalisessa mediassa näillä aihetunnisteilla:
#pyöräily #pyöräliikenne #liikenneturvallisuus #pyöräilytalvi #talvipyöräily



Tulevat tapahtumat

Ke 27.10. klo 18:00 – 20:00

Syyskokous

Tervetuloa Hepon sääntömääräiseen syyskokoukseen!

Aika: Keskiviikko 27.10.2020 klo 18.00
Paikka: Töölön kirjaston Mika Waltari -sali (neljäs kerros), Topeliuksenkatu 6, 00250 Helsinki

Töölön kirjaston Mika Waltari -salissa on paikat 80 kuulijalle. Valitsimme tämän tilan, jotta turvavälejä on helppo pitää.

Kokoukseen voi osallistua myös etäyhteydellä tästä linkistä:
meet.google.com/xuo-trwr-vpf

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten

- Jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun vahvistaminen vuodeksi 2022
- Luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen
- Vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen
- Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valitseminen
- Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valitseminen

Lisäksi kokouksessa päätetään 5000 euron luottolimiitin hakemisesta Danske Bankilta sekä samansuuruisen talletusvakuuden antamisesta. Pankilta saatujen ohjeiden mukaan päätös luottokortin hakemisesta on tehtävä yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa, eli hallituksen tekemä päätös ei ole riittävä.

Syyskokouksen esityslista
https://drive.google.com/file/d/1YxE3aceCv9QyCXJ0qg4bBWqVr5-bVOjD/edit

Toimintasuunnitelma 2022
https://drive.google.com/file/d/1nuJbE4eg-sCh1YWrEagfwuWXpxhcOAxJ/edit

Talousarvio 2022
https://drive.google.com/file/d/1ZZbEN7ncHoo68BAas0NnB516T3JZkdBf/edit

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/4IinfQMeK This event has a video call. Join: https://meet.google.com/xuo-trwr-vpf (FI) +358 9 85691202 PIN: 520600592# View more phone numbers: https://tel.meet/xuo-trwr-vpf?pin=7175596660076&hs=7

Ma 8.11. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo (Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto, Helsingin Polkupyöräilijät), Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki, Finland
Ma 13.12. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo (Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto, Helsingin Polkupyöräilijät), Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki, Finland
Kalenteri