17.5.2018
Kannanotot

Helsingin Polkupyöräilijät vaatii Kansalaistorin työmaan poikkeusjärjestelyjen parantamista

Avoin kirje Helsingin kaupungille
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden palvelukokonaisuus

Näkemämme suunnitelmat kansalaistorin työmaan poikkeusjärjestelyistä eivät ole riittäviä takaamaan sujuvaa ja turvallista pyöräliikennettä alueella, eivätkä ne ole pyöräliikenteen osalta riittävällä tarkkuudella. Helsingin Polkupyöärilijät vaatii, että suunnitelmia kehitetään paremmin pyöräliikenteen huomioiviksi ja tarjoamme kaupungille apuamme suunnittelussa.

Kansalaistorilla risteävät Helsingin keskeiset pyöräväylät: Pohjoisbaana pääradanvarresta, Länsibaana alkuperäistä Baanaa pitkin ja tuleva Itäbaana, nykyisellään vielä rautatieasemaa kiertäen. Keskeisten väylien risteämisen vuoksi Kansalaistorin kautta kulkee tuhansia pyöräilijöitä päivittäin. Nämä väylät ovat osa yleiskaavaan merkittyä baanaverkkoa ja myös olleet mukana talvihoidon kehittämiskokeilussa, jossa keskeisimpiä pyöräväyliä harjataan lumettomiksi läpi talven.

Ymmärrämme että Kansalaistorin ja Töölönlahdenpuiston eteläosan remontissa pyöräliikenteelle syntyy väistämättä jokin määrä haittaa ja poikkeusreittejä tarvitaan. Haitta pitäisi kuitenkin pyrkiä minimoimaan, ja nähdäksemme tähän olisi vielä paljon parantamisen mahdollisuuksia.

Esitämme kansalaistorin järjestelyihin seuraavia parannuksia:

  • Kahdesta keskeisestä pyöräreitistä – Baanalta Eero Erkon katua Sanomatalon ohi ja Baanalta Musiikkitalon viertä Töölönlahden suuntaan – jompi kumpi pidetään avoimena pyöräliikenteelle kaikkina aikoina,
  • Molemmat reitit pidetään mahdollisuuksien mukaan auki ja rajataan sulkemisen aika välttämättömään minimiin,
  • Jos huoltoliikenne pyöräväylää pitkin on välttämätöntä, ohjataan se toimimaan ruuhkan ulkopuolella ja tarvittaessa järjestetään liikenteen ohjausta turvallisuuden takaamiseksi (vrt Amos Rexin työmaa),
  • Välttämättömille poikkeusreiteille suunnitellaan täsmällinen opastus. Autamme mielellämme tämän suunnittelussa,
  • Siirretään työmaa-aidat kauemmas Musiikkitalosta ja Sanomatalosta, jos tämä on työmaan järjestelyjen puolesta mahdollista,
  • Varmistetaan harjasuolauksen mahdollisuus molemmilla reiteillä sekä tarvittavilla poikkeusreiteillä lokakuusta alkaen.

Helsinki on tänään valittu vuoden pyöräilykunnaksi. Tämä kunnianosoituskin velvoittaa kaupunkia ottamaan pyöräliikenteen vakavasti työmaajärjestelyissä.

HePo pyrkii tapaamaan kaupungin edustajia ensi tilassa neuvotellakseen, miten kansalaistorin liikennejärjestelyt saadaan toimiviksi.

Helsingin Polkupyöräilijät ry

Vellu Taskila
puheenjohtaja

Otso Kivekäs
hallituksen jäsen

Tulevat tapahtumat

Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00

Vaikuttamisryhmä


Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!

Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.

Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit

Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.

Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.

Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta:  meet.google.com/dkn-koio-fiu Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119# More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00

Hepon kevätkokous

Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.

Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: 
meet.google.com/qnb-gbis-nvu


Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

Ke 14.5. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Kalenteri