28.1.2019
Tiedotteet

Vaikuttamisuutisia: investointitukea Espoolle ja Vantaalle, EU luopui sähköpyörien vakuutuspakosta

Valtion investointitukea Espoon ja Vantaan pyörähankkeille

Valtion investointitukea on jaettu ensimmäistä kertaa kuntien kävelyn ja pyöräilyn hankkeille. Nyt jaossa oli 3,5 miljoonaa euroa, ja tukea haettiin yhteensä 67 hankkeelle. Näistä tukea sai vain 15 hanketta, joten tarve lisärahoitukselle on ilmeinen.

Pyöräliitto ja Pyöräilykuntien verkosto ovat tehneet vaikuttamistyötä kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelman puolesta ja seuraava tavoite on kasvattaa investointituen määrää. Rahoituksen nostaminen 30 miljoonaan euroon onkin järjestöjen tärkein tavoite tulevaan hallitusohjelmaan.

Traficomin tiedote: Kävelyn ja pyöräilyn investointitukea myönnettiin 15 kunnalle

Espoon kaupunki: Läntinen Tarvonsilta

Läntinen Tarvonsilta on yksi vilkkaimmista pyöräily-yhteyksistä Espoosta Helsinkiin ja se jatkuu Helsingin puolella jo rakennettuna baanaosuutena Munkinpuistossa. Espoo sai investointitukea 345 000 euroa Läntisen Tarvonsillan rakentamiseen. Sillan alustava rakennuskustannus on 2 852 000 euroa. Silta on osa seudulliseen baanaverkostoon kuuluvaa Tarvonbaanaa.

Läntinen Tarvonsilta (Espoon kaupunki)

Vantaan kaupunki: Pyöräilyn laatukäytävä Tikkurila – Hakunila

Hankkeessa parannetaan Tikkurilan ja Hakunilan välisen pyöräliikenteen yhteyden laatutasoa neljässä erilliskohteessa. Isompina toimenpiteinä on kaksi pyörätieosuutta ja kaksi korotettua suojatietä. Lisäksi laatukäytävän parantaminen sisältää lukuisia pienempiä toimenpiteitä kuten päällysteen uusimista, reunakivien madaltamista ja viitoituksen uusimista. Vantaan kaupunki sai avustusta 345 000 euroa. Kokonaiskustannukset tälle baanaverkon osalle ovat 775 000 euroa.

Sähköavusteisten pyörien vakuutuspakosta luovuttiin

EU-parlamentin sisämarkkinoiden ja kuluttajasuojan valiokunta teki 22.1. merkittävän päätöksen: alle 250 watin tehoiset sähköavusteiset pyörät eivät jatkossakaan tarvitse liikennevakuutusta.

Pohjaesityksessä ehdotettiin vakuutuspakkoa, mutta European Cyclists’ Federationin onnistuneen vaikutustyön ansiosta tästä luovuttiin. Myös Pyöräliitto oli yhteydessä valiokunnan suomalaisjäseniin ennen äänestystä.

Päätös takaa sen, että sähköavusteiset pyörät rinnastetaan jatkossa tieliikennelainsäädännön lisäksi myös vakuutuspuolella tavallisiin polkupyöriin. Päätös mahdollistaa sähköavusteisten pyörien suosion kasvamisen ja liikenteen päästöjen vähentämisen tehokkaasti.

Tarkempaa tietoa itse direktiivistä

Tulevat tapahtumat

Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00

Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä. Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu. Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa. Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä. Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä. Taustaa ja lisätietoa: Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta. Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi,  tai puh. +358 41 319 1002.

Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00

Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma

5.2. klo 17-19 Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma Kaisantunnelin pyörätallissa

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä.

Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu.

Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa.

Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä.

Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä.

Taustaa ja lisätietoa:
Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta.

Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002

Tapahtuma Facebookissa: 
https://fb.me/e/JT7gNclCl

Kaisantunneli, 00100 Helsinki, Suomi
Ma 10.2. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ke 12.2. klo 17:00 – 19:00

Hepon vaikuttamisryhmän kokous

Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 12.2. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/12wqyklDcJCrjmt-OPNJeXWiF3Fjsx30jqsuO9hlANhQ/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/wik-aodb-dqv Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/5KKY5EfqC

Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Kalenteri