3.4.2019
Tiedotteet

Henni Ahvenlampi aloitti HePon toiminnanjohtajana

Henni Ahvenlampi on Helsingissä asuva aktiivipyöräilijä, jolle pyöräily on sekä tärkeä liikennemuoto että luonteva osa kestävää ja terveellistä elämäntapaa. HePon toiminnanjohtajana hän tulee edistämään kaikenikäisten mahdollisuutta päästä nauttimaan pyöräilyn ilosta turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä.

Henniä kuvataan positiiviseksi ja yhteistyökykyiseksi ihmiseksi, jonka innostus on tarttuvaa. Hän tulee tekemään työnsä yhdistyksen hallituksen linjaamalla tavalla, jäseniä kuunnellen ja linjassa yhteistyökumppanien kanssa. Tätä ennen Henni on ollut mukana HePon toiminnassa yhdistyksen vaikuttamisryhmässä mm. tämän kevään pyörävaalien toteutuksessa sekä aktiivisena keskustelijana yhdistyksen Facebook-ryhmässä.

Henni on vaikuttamisviestintäalan ammattilainen, jolla on myös käyttäjälähtöisen kehittämisen ja tapahtumatuotannon osaamista. Hän on työskennellut mm. kiertotalouspalveluita kehittävissä IT-alan start-upeissa markkinointipäällikkönä ja Community Managerina, järjestösektorilta kestävän elämäntavan Kierrätystehdas-yleisötapahtuman tuotannosta sekä julkiselta sektorilta mm. maahanmuuttoalan tehtävistä. Henni on tuottanut myös salsatapahtumia, joten myös liikunta-ala on hänelle tuttu.

Uuden toiminnanjohtajan tavoittaa osoitteesta henni.ahvenlampi at hepo.fi tai toiminnanjohtaja at hepo.fi ja puhelimitse numerosta 041-3191002. Hänet voi tavata myös matalan kynnyksen hengailuilloissa ja muissa HePon tapahtumissa.

Tulevat tapahtumat

Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00

Vaikuttamisryhmä


Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!

Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.

Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit

Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.

Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.

Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta:  meet.google.com/dkn-koio-fiu Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119# More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00

Hepon kevätkokous

Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.

Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: 
meet.google.com/qnb-gbis-nvu


Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

Ke 14.5. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Kalenteri