4.10.2019
Tiedotteet
Äänestä Unioninkadun pyöräkaistat tasaisiksi
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Helsingin yliopisto ja Helsingin Polkupyöräilijät ovat yhdessä tehneet ehdotuksen Unioninkadun pyöräkaistojen pintamateriaalin vaihtamiseksi epätasaisista nupukivistä tasaisempiin kivilaattoihin. Toimenpide parantaisi huomattavasti reitin pyöräiltävyyttä ja lisäisi pyöräilyn houkuttelevuutta niiden kaupunkilaisten joukossa, joiden matka suuntautuu Kalliosta tai Hakaniemestä Senaatintorin tuntumaan.
Unioninkatu on arvokasta kulttuuriympäristöä, minkä vuoksi nupukivien vaihtamista asvalttiin on vastustettu. Nupukiville on kuitenkin olemassa historialliseen ympäristöön soveltuva pyöräily-ystävällinen vaihtoehto, isot luonnonkivilaatat. Samanlaisia on käytetty esimerkiksi Øvre Bakklandet -kadulla Trondheimissa Norjassa.
HYY:n, yliopiston ja HePon suunnitelma on yksi monista ehdotuksista, joita kaupunkilaiset ovat ideoineet ja tehneet siitä, miten 4,4 miljoonaa euroa tulisi käyttää kaikkien kaupunkilaisten hyödyksi. Toteutettavat ehdotukset valitaan OmaStadi-äänestyksessä lokakuun 2019 aikana. Äänestää saavat kaikki tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset.
Tutustu suunnitelmiin tarkemmin, ja äänestä Unioninkadun pyöräkaistat tasaisiksi osoitteessa OmaStadi.hel.fi! Äänestysaikaa on lokakuun 2019 loppuun asti.
Pääset äänestämään verkkosivulla seuraavasti:
- Mene OmaStadi-äänestyksen verkkosivulle
- Tunnistaudu helposti pankkitunnuksilla/mobiilivarmenteella
- Valitse äänestys Eteläinen Helsinki
- Etsi listalta Unioninkadun pyörätiet tasaisiksi
- Äänestä klikkaamalla laatikkoa
Kiitos, että osallistut!
Äänestyksessä on mukana muitakin pyöräilyä edistäviä ehdotuksia, kuten Itä-Helsingin sähköpyöräkirjasto ja tavarapyörien lisääminen osaksi kaupunkipyöräjärjestelmää.

Tulevat tapahtumat
Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00
Vaikuttamisryhmä
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!
Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.
Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit
Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.
Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.
Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/dkn-koio-fiu
Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu
Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119#
More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7
Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720
Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00
Hepon kevätkokous
Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").
Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.
Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: meet.google.com/qnb-gbis-nvu
Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720