16.12.2020
Tiedotteet
Aikuisten pyöräilykurssien monista oppilaista tulee työmatkapyöräilijöitä

Helsingin Polkupyöräilijät ry (HePo) järjesti yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa pyöräilyn perustaitojen opetusta aikuisille vantaalaisille syys-lokakuussa 2020. Pyöräilytaitoa tuli opiskelemaan 49 kurssilaista. Valtaosa heistä oppi vähintään pyöräilyn perusteet, mutta moni saavutti tason, jolla pystyy jatkossa polkemaan itsenäisesti vaikkapa työmatkansa.
Kuluvan vuoden syksyllä Tikkurilassa ja Hakunilassa järjestettiin viisi pyöräilytaidon kurssikokonaisuutta, jotka sisälsivät yhteensä 25 kurssikertaa. Osa pyöräilykursseista järjestettiin avoimella ilmoittautumisella ja kuka vaan saattoi tulla mukaan. Osa kursseista järjestettiin puolestaan järjestöyhteistyönä valmiille ryhmille, jotka koostuivat erityisesti kotoutumisvaiheessa olevista maahanmuuttajanaisista. Kaikki kurssilaiset saivat kurssin aikana käyttöönsä itselleen sopivan kokoisen erityisillä harjoituspolkimilla varustetun polkupyörän. Kurssit olivat osallistujille maksuttomia.
– Pyöräilytaito on todella arvokas kansalaistaito. Päätimme Vantaan kaupungilla lähteä toteuttamaan aikuisten pyöräilykurssi -ideaa ennakkoluulottomasti koronavuodesta huolimatta. Nyt lopuksi täytyy sanoa, että hankkeen tulokset ovat olleet poikkeuksellisen myönteisiä. Mahdollistimme tällä yhteistyöllä kustannustehokkaasti keskeisen kansalaistaidon oppimisen suurelle joukolle ihmisiä ja edistimme samalla kaupunkilaisten kestävää liikkumista, kertoo hankkeen alullepanija, Vantaan kaupungininsinööri Henry Westlin.
Tasapainon löytämisestä liikennesääntöihin
Opintosisällöllisesti kurssit jakautuivat kolmeen osaan. Alkeistason oppitunneilla opeteltiin pyöräilyn perusteita kuten tasapainon löytämistä, polkemista, jarruttamista ja ohjaamista. Jatkotason oppitunneilla jatkettiin pyöräilytaidon vahvistamista sekä valmistauduttiin katuajoon ryhmäajoa ja liikennesääntöjä opettelemalla. Pyöräretkillä hankittiin kokemusta ja itseluottamusta itsenäiseen pyöräilyyn kaupunkiympäristössä.

Yli 70 % kursseille ilmoittautuneista määritteli lähtötasonsa “täysin pyöräilytaidottomiksi”. Osa osallistujista oli puolestaan saattanut kokeilla pyöräilyä vaikkapa lapsena, mutta esimerkiksi kaatuminen oli jättänyt niin suuren trauman, että vasta aikuisten alkeiskurssi sai heidät voittamaan pelkonsa ja aloittamaan pyöräilyn uudestaan.

– Oli todella palkitsevaa ja välillä liikuttavaakin nähdä oppilaidemme ylittävän itsensä ja riemuitsevan uudesta taidostaan, kertoo hankkeen koordinaattori Taina Renkonen.
– Pyöräilyn oppiminen aikuisena antaa rutkasti lisää itseluottamusta ja valaa uskoa siihen, että pystyy saavuttamaan asioita myös muilla elämänalueilla. Kurssien oppilaat tulivat monista eri taustoista, mutta myös kurssiohjaajiksi rekrytoiduista osa oli aiemmin itse käynyt vastaavalla kurssilla ja nyt opetti jo muita. Vasta muutaman vuoden Suomessa asuneet kurssiohjaajat kertoivat, että opetustyö kursseilla on auttanut heitä näkemään itsensä muunakin kuin ‘pelkkinä maahanmuuttajina’, Renkonen jatkaa.

Vantaalla järjestetyt aikuisten pyöräilykurssit olivat luonteeltaan pioneerihenkisiä, sillä kyseessä on Helsingin Polkupyöräilijät ry:n ensimmäinen aikuisten pyöräilykurssihanke. HePo on saanut hankkeen järjestämiseen apua valtakunnallisen Pyöräliiton 3-vuotiselta Maahanmuuttajat pyörille -hankkeelta, joka on päättymässä vuonna 2021. Hankkeen aikana selvisi, että kursseille on jatkossakin tarvetta. Olisi tärkeää, että muutkin pyöräilyn paikallisyhdistykset käynnistäisivät kuntien kanssa vastaavaa toimintaa eri puolilla Suomea.
Helsingin Polkupyöräilijät ry on perustettu vuonna 1981 ajamaan pääkaupunkiseudun pyöräilijöiden etua sekä toimimaan turvallisen, sujuvan ja viihtyisän pyöräilyn puolesta.
Median ja yhteistyöstä kiinnostuneiden tahojen tiedusteluihin kursseista vastaa koordinaattori Taina Renkonen
taina.renkonen@hepo.fi
+358 50 523 4328
Tulevat tapahtumat
Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00
Vaikuttamisryhmä
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!
Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.
Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit
Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.
Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.
Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/dkn-koio-fiu
Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu
Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119#
More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7
Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720
Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00
Hepon kevätkokous
Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").
Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.
Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: meet.google.com/qnb-gbis-nvu
Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720