1.2.2021
Kannanotot
Muistutus Matroonanportin katusuunnitelmasta
Matroonanportissa, Luoteisrinteessä ja Matroonankadulla pyöräliikenne kulkee sekaliikenteessä, mikä on tällaisilla hiljaisilla asuinkaduilla sopiva ratkaisu. Vielä parempi ratkaisu olisi pyöräkatu, joita tulisi jatkossa rakentaa tämäntyyppisille kaduille enemmän.
Sivukadun (Matroonanportti) sekaliikennejärjestelyn ja pääkadun (Suomenlahdentie) kaksisuuntaisen pyöräliikenteen järjestelyn saumakohdan suunnittelu vaatii erityistä huomiota, jotta järjestely olisi käyttäjälle mahdollisimman selkeä. Pyörällä on oltava mahdollista, turvallista ja sujuvaa edetä risteyksessä kaikkiin suuntiin.
Suunnitelmassa Matroonanportin ajoradalta tuleva pyöräliikenne on ohjattu sivusuunnalta yksisuuntaiselle pyörätielle pääopastimen ohi ja edelleen Suomenlahdentien kaksisuuntaiselle pyörätielle. Yksisuuntaiselle pyörätielle siirrytään ajoissa ennen liikennevaloristeystä, kuten pitääkin.
Vastakkaiseen suuntaan eli Suomenlahdentieltä Matroonanporttiin pyöräliikenne on ilmeisesti myös tarkoitus ohjata liikennevalojen ohi Matroonanportin ajoradalle, mutta liikenne on ohjattu väärään suuntaan (kohta ympyröity alla olevassa kuvassa).

Yksisuuntaista pyörätietä tulee jatkaa jonkin matkaa Matroonanportin suuntaisesti ja ohjata pyöräliikenne ajoradalle hieman kauempana liikennevaloristeyksestä alla olevan kuvan mukaisesti. Suunnitelmassa esitetty järjestely on epäselvä paitsi ajosuunnan kannalta, myös väistämisvelvollisuuksien kannalta. Epäselvää on myös se, noudattaako ajoradalle siirtyvä pyöräliikenne liikennevalo-ohjausta vai ei, koska siirtymäkohta ajoradalle on aivan liikennevaloristeyksen vieressä.

Lisäksi muistutamme, että pääkadun eli Suomenlahdentien järjestelyn tulee jatkua yhtenäisenä. Suunnitelmassa pyöräilyn ja jalankulun erottelu katkeaa Matroonanportin risteykseen ja samalla väylän pinnoite muuttuu huonolaatuisemmaksi. Erottelua tulee jatkaa koko kadun pituudelta ja vähintään pyörätien tulee olla asfaltoitu.
- Katusuunnitelmien kooste
- Luoteisrinne ja Oikopolku, katusuunnitelmaehdotus
- Maria Godhen polku, katusuunnitelmaehdotus
- Matroonankatu ja Matroonanpolku
- Matroonanportti
- Finnoonkartanonkatu, katusuunnitelmaehdotus
- Hanke Espoon kaupungin sivuilla
Päivitys
Espoon tekninen lautakunta hyväksyi katusuunnitelmat 17.3.2021.
Tulevat tapahtumat
Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00
Vaikuttamisryhmä
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!
Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.
Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit
Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.
Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.
Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/dkn-koio-fiu
Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu
Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119#
More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7
Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720
Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00
Hepon kevätkokous
Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").
Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.
Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: meet.google.com/qnb-gbis-nvu
Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720