26.5.2021
Tiedotteet

Cycle City -teokseen haetaan vapaaehtoisia pyöräileviä reittioppaita

Oletko kiinnostunut pyöräilystä ja taiteesta?

Cycle City teokseen Helsingin Juhlaviikoilla 21.8.-5.9. haetaan apujoukkoja. Cycle City on Helsingin kaupunkitilassa tapahtuva esitys. Vapaaehtoisia osallistujia etsitään kahteen rooliin: reittioppaiksi sekä esiintymisestä kiinnostuneiksi avustajiksi kokemaan kaupunkitilaa ryhmän osana. Teos on Kira Riikosen ja Tuukka Jukolan, Zodiak Uuden Tanssin Keskuksen ja Helsingin Juhlaviikkojen yhteistuotanto. HePo on Cycle Cityn yhteistyökumppani.

Vapaaehtoiset pyöräilevät reittioppaat pääsevät itse myös kokemaan teoksen, ohjatessaan pientä 6-10 henkilön ryhmää noin 2,5-3 h kestävällä reitillä. Reittejä on kaksi. Opas voi osallistua yhden tai useamman esityksen opastamiseen. Reittioppaille opetetaan tarvittavat ryhmän ohjaamisen taidot. Teos järjestetään ulkona koronaturvallisesti.

Cycle Cityssä on myös mahdollisuus osallistua esitykselliseen rooliin. Nämä ovat flashmob-tyylisiä helppoja tanssillisia yllätyksiä reitin varrella. Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta tanssista tai esiintymisestä, mutta intoa molempiin toivotaan.

Molempia ‘rooleja’ tullaan harjoittelemaan kesäkuussa sekä elokuun alussa kerran viikossa (viikot: 21, 22, 23, 31, 32, 33). Pyöräoppaiden osalta harjoitusmäärä on yhteensä neljä harjoitusta ja tanssillisiin rooleihin kuusi kertaa.

Harjoitukset ovat pääsääntöisesti keskiviikkoiltaisin ja joinakin viikonloppuina. Osallistua voi kaikkiin tai osaan esityksistä. Omista osallistumismahdollisuuksista voi mainita ilmoittautumisen yhteydessä.

Cycle City on koreografi Kira Riikosen ja esitystaiteilija Tuukka Jukolan ideoima teos, jossa Helsinki koetaan pyöräillen eri puolilla kantakaupunkia. Teoksen maailma ja taiteellinen sisältö avautuu oman älypuhelimen ja kuulokkeiden avulla. Teos toteutuu tietyn paikan, taiteellisen sisällön ja kokijan yhteistyönä – immersiivisenä kokemuksena, johon arjen yllätysmomentti tuo oman lisänsä. Koettavat paikat muodostavat kaksi teemalista reittiä (The Body of Helsinki ja The Soul of Helsinki) ja kummankin kokemiseen ilman kiirettä menee noin 2,5–3 tuntia. Reittien varrella on esityksellisiä hetkiä.

Esitysajat, joista osaan tai kaikkiin pääset mukaan:

  • la 21.8.2021 1. Sielu esitys klo 13.00 + 2. Keho esitys klo 13:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • su 22.8.2021 3. esitys klo 13 + 4. esitys klo 13:30 Kaapelitehdas–Kumpu
  • ti 24.8.2021 5. esitys klo 18 + 6. esitys klo 18:30 Kaapeitehdas–Teurastamo
  • ke 25.8.2021 7. esitys klo 18 + 8. esitys klo 18:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • to 26.8.2021 9. esitys klo 18 + 10. esitys klo 18:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • la 28.8.201 11. esitys klo 10 + 12. esitys klo 10:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • su 29.8.2021 13. esitys klo 13 + 14. esitys klo 13:30 Kaapelitehdas–Kumpu
  • ti 31.8.2021 15. esitys klo 18 + 16. esitys klo 18:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • ke 1.9.2021 17 esitys klo 18 + 18. esitys klo 18:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • to 2.9.2021 19. esitys klo 18 + 20. esitys klo 18:30 Kaapelitehdas–Teurastamo
  • la 4.9.2021 21. esitys klo 10 + 22. esitys klo 10:30 Kaapelitehdas–Kumpu
  • su 5.9.2021 23. esitys klo 10 + 24. esitys klo 10:30 Kaapelitehdas–Teurastamo

Ilmoittautuminen 29.7. mennessä alla olevan linkin kautta: 

Mainitse ilmoittautuessasi, oletko kiinnostunut reittioppaan vai esiintyjän roolista. Pyöräoppaiden paikkoja on rajoitetusti, joten niissä kannattaa olla nopea! Lisätiedot ulrika.vilke@zodiak.fi.

Tulevat tapahtumat

Ma 14.10. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Ma 21.10. klo 17:00 – 19:00

Vaikuttamisryhmän kokous

Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle ma 16.9. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/1Jz7w8TRsX5d2stC4e9tvfJH8ZuTWMEXPV0nyTrxthJo/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/qnh-xnud-mfo Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/47hLdb3MK

Ma 11.11. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Ma 2.12. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Kalenteri