1.9.2021

Tiedotteet

Lapsuusmuistoja auton takapenkiltä vai pyörän satulasta?

Monen päiväkodin, koulun ja harrastuspaikan edustalla kuuluvat tiettyihin aikoihin päivästä vaimeat paukahdukset, kun auton ovia avataan ja suljetaan. Lapset kiipeävät tottuneesti kyytiin ja kyydistä pois. Auto on arjen tuttu paikka ja istuminen takapenkillä kyydittävänä on monelle lapselle rutiinia. Rutiinit taas ovat elämää ylläpitäviä voimia, joita ei välttämättä vanhempanakaan kyseenalaisteta. Samaan aikaan ja osittain juuri tästä johtuen kaksi kolmasosaa lapsista ja nuorista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi. Liikkumattomuus aiheuttaa monenlaisia, vähitellen ja viiveellä kehittyviä terveysongelmia. Lapsilla, jotka vasta opettelevat monia motorisia taitoja, fyysisesti aktiivinen elämäntapa ja käsitys itsestä liikkuvana ihmisenä eivät välttämättä pääse kehittymään, ellei arki itsessään aiheuta liikkumista lihasvoimin ja tarjoa sille luontevia mahdollisuuksia. Ohjattujen ja aikataulutettujen liikuntaharrastusten lisääminen ei selvästikään ole iso osa liikkumattomuusongelman ratkaisua, vaan fyysistä aktiivisuutta tarvitaan nimenomaan osaksi arkista tekemistä ja siirtymiä.

Autot vaikuttavat lasten liikkumiseen paitsi vähentämällä aikaa, joka käytetään arjen siirtymiin lihasvoimin, myös välillisesti, kaventamalla tilaa itsenäiseen liikkumiseen. Lasten itsenäisen liikkumisen vähäisyydellä on todettu yhteys fyysisen aktiivisuuden vähäisyyteen, ja toisinpäin: itsenäinen liikkuminen tukee yleisesti fyysistä aktiivisuutta. Mitä useampaan paikkaan lapsi voi turvallisesti kulkea kävellen tai pyörällä itsenäisesti, sitä enemmän hän saa terveyden kannalta tärkeää hyötyliikuntaa, kiinnittyy lähiympäristöönsä ja oppii tuntemaan sitä omin ehdoin. Vaikka lasten omatoiminen arkiliikkuminen on Suomessakin vuosikymmenien aikana vähentynyt, lapset liikkuvat täällä kuitenkin moneen maahan verrattuna varsin itsenäisesti. Tämä on lasten terveyden, itsenäistymisen ja lähiympäristöön kiinnittymisen kannalta arvokas asia, jota kannattaa vaalia.

Arki on monessa lapsiperheessä rakentunut auton ympärille, niin ettei sen vaihtaminen pyörään ole aina yksinkertaista. Arjen muut palaset eivät nimittäin välttämättä sovi yhteen pyörän kanssa. Tässä kuvaan astuvat myös yhdyskuntarakenne ja palveluiden sijoittuminen. Pienempien lasten kyyditseminen päiväkotiin tehdään usein työmatkan yhteydessä. Ehkä päiväkoti-ikäisen vanhempi on töissä kaupungin toisella puolella, jonne pyöräily tai julkiset vaihtoineen kestäisivät tunnin, kun autolla matka taittuu 20 minuutissa. Ostokset voi samalla hoitaa matkan varrella isossa marketissa. Silloin kun auto on pihalla käyttövalmiina, sillä liikkuminen on yksilön näkökulmasta usein kätevää, jos yhdyskuntarakennetta ja palveluita ei ole suunniteltu ensisijaisesti kestäviä liikennemuotoja silmällä pitäen.

Kaupunki, jossa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota sujuviin ja turvallisiin kävely- ja pyöräliikenneyhteyksiin, synnyttää helposti motorisoitua saattoliikennettä paikkoihin, joihin lapset eivät juuri autoliikenteen takia voi turvallisesti kulkea yksin, tai matka ei ole riittävän sujuva lapsen kanssa yhdessä pyöräiltäväksi. Syntyy noidankehä, jossa heikoksi koettu turvallisuus lisää entisestään turvattomuuden varsinaista aiheuttajaa eli autoliikennettä. Lasten harrastustoimintaan liittyy usein huomattavaa autoriippuvuutta, ja kuljettaminen harrastuksiin nähdään joskus jopa osana vanhemmuutta.

Tietoisuus kyyditsemiskulttuurin haitoista ja halu löytää sille kestävämpiä ratkaisuja on kuitenkin vähitellen lisääntynyt. Kouluissa, päiväkodeissa ja liikuntaseuroissa on tehty monenlaista työtä ja kokeiluja autolla tapahtuvan saattoliikenteen vähentämiseksi. Vaikka erilaisissa hankkeissa voidaan herättää tietoisuutta ja etsiä uusia toimintatapoja perheille, päiväkodeille ja harrastusseuroille, laajempaan muutokseen tarvitaan myös kaupunkisuunnittelutason toimia: sujuvia ja turvallisia pyöräyhteyksiä, rohkeutta ottaa tilaa henkilöautoilta tarpeen mukaan, riittävän tiivistä ja viihtyisää kaupunkia, jossa on ilo pyöräillä myös lasten kanssa. Kaupunki, joka on lapsille hyvä pyöräillä, on viihtyisä ja turvallinen myös muille, eri elämänvaiheessa oleville ja eri kuntoisille ihmisille.

Kestävästi suunnitellussa kaupungissa joukkoliikenne ja pyöräily pelaavat hyvin yhteen, jolloin pyörämatkan helppo yhdistäminen joukkoliikennematkaan mahdollistaa kestävät matkaketjut ilman henkilöautoa. Tässä olennaisia ovat paitsi sujuvat ja riittävän nopeat joukkoliikenneyhteydet, myös laadukas pyöräpysäköinti joukkoliikenteen yhteydessä, niin että pyörän voi luottaa olevan paikalla vielä kotimatkallakin. Pienempien lasten kuljetuksessa ja ostosten tekemisessä laatikkopyörä voisi monilla matkoilla toimittaa auton virkaa, ja sähköavusteisuus tuo tähän uusia mahdollisuuksia pidentämällä pyöräiltävissä olevaa matkaa. Laatikkopyörien myynti onkin lähtenyt reippaaseen kasvuun.   

Arjen matkoilla on tärkeä osa tottumusten luojina, ja ne luovat käsitystä siitä, mikä on normaalia. Edustaako esimerkiksi pyörä lapselle arkista liikkumista paikasta toiseen vaiko jotain, joka kaivetaan esiin joskus aurinkoisina viikonloppuina? Onko auto itsestäänselvästi osa arkea, vai ehkä vuokrattuna käytössä matkoilla, joita ei kestävämmillä vaihtoehdoilla voi helposti toteuttaa? Kestävästi suunnitellussa kaupungissa lasten (ja aikuisten) tekemistä matkoista yhä harvempi tehdään henkilöautolla, koska määränpäät ovat kätevästi ja turvallisesti saavutettavissa pyörällä ja muilla kestävillä kulkumuodoilla. Eikä turvallisuudeksi riitä tilastollinen vaan koettu turvallisuus. Ehkä voisi sanoa, että kaupunki on suunnittelussaan onnistunut, kun esimerkiksi päiväkotien, koulujen ja harrastuspaikkojen edustalla kuuluvat pikemminkin ihmisten äänet ja satunnainen pyörän kellon kilahdus kuin auton ovien pauke.

Kirjoittaja Hanna Mela on Suomen ympäristökeskuksen tutkija ja Helsingin seudun pyöräilijät ry:n hallituksen jäsen.