3.9.2021
Tiedotteet
Ei pyöräilyrajoituksia, vaan tukea aktiivisen arkiliikkumisen kulttuuriin
Rajoitusten asettamisen sijaan koulujen tulee kannustaa pyöräilyyn, opettaa pyöräilytaitoja ja liikennesääntöjä sekä vahvistaa ja tukea aktiivisen arkiliikkumisen kulttuuria, Pyöräliitto ja Pyöräilykuntien verkosto painottavat tiedotteessaan.
Monissa eka- ja tokaluokkalaisten perheissä on viime viikkoina keskusteltu koulumatkoista, ja siitä, voiko kouluun kulkea pyörällä, jos koulu on sen kieltänyt.
Vaikka käytäntö on vakiintunut ja valtakunnallinen, juridisesti pienten koululaisten pyöräilyä ei voi kielloilla rajoittaa, vaan kyseessä on suositus: koulumatkan kulkutavasta päättää aina koululaisen huoltaja.
“Kielto tai suositus, yhtä kaikki. Käytännöllä rajoitetaan pienempien koululaisten koulumatkapyöräilyä, mikä ei ole koulun tehtävä eikä edes koululaisten edun mukaista, päinvastoin”, Pyöräliiton toiminnanjohtaja Vellu Taskila huomauttaa.
Kun koulumatkapyöräilyä rajoitetaan, huolta kannetaan yleensä lasten pyöräily- ja liikennetaidoista tai haastavasta liikenneympäristöstä. Vaikka molemmat huolenaiheet voivat olla aiheellisia, rajoitusten sijaan koulujen tulee etsiä ratkaisuja ja vahvistaa kulttuuria, joka kasvattaa aktiiviseen, itsenäiseen arjessa liikkumiseen.
“Pyöräilykielteinen, pyöräilyä rajoittava kulttuuri kouluissa on täysin järjenvastainen, etenkin kun tiedetään, että terveellisen ja turvallisen arkiliikkumisen tavat omaksutaan juuri tässä iässä. Lapsilla on oikeus pyöräillä ja meidän vanhempien, koulujen ja kaupunkien velvollisuus on tehdä siitä turvallista”, Taskila korostaa.
”Enimmillään 30 km/h nopeusrajoitukset sekä autoliikenteen nopeuksia tosiasiallisesti rauhoittavat kavennukset, hidasteet ja korotetut suojatiet tulisi saada kaikkien koulujen lähikauduille”, toteaa Pyöräilykuntien verkoston kehittämispäällikkö ja Fiksusti kouluun -ohjelman asiantuntija Sanna Ojajärvi.
Kannustaminen ja taitojen kartuttaminen on jokaisen koulun tehtävä
Edellytys itsenäisesti pyörällä liikkumiseen on Taskilan mukaan lapsen kyky hallita omaa kulkupeliä ja keskittyä: mitä rennommin ja luontevimmin lapsi käyttää pyörää, sitä enemmän kapasiteettia hänellä on käytössään liikenteen havainnointiin ja vuorovaikutukseen muiden tielläliikkujien kanssa. Pyöräilytaitojen harjoittelun ja liikennesääntöihin tutustumisen tulisikin olla jo pienten koululaisten opetusohjelmassa. Huoltajan vastuulla on puolestaan arvioida oman lapsen valmius pyörällä liikkumiseen ja suunnitella turvallisin reitti kodin ja koulun välille.
Koululaisen omat liikennetaidot ja -varmuus karttuvat vähitellen kokemuksen myötä ja aikuisten esimerkkiä seuraamalla. Siksi sekä koulussa että kotona tulee olla positiivinen, pyöräilyyn kannustava ilmapiiri.
Pyöräily-ympäristön turvallisuus paranee saattoliikennettä vähentämällä
Suurin vaaranpaikka koulumatkoja pyöräileville lapsille ja nuorille on ehkä hieman yllättäen koulun oma piha. Saattoliikenne ja koulun läheisyydessä olevat autot muodostavat tilastojen mukaan koulumatkapyöräilijöille suurimman – ja usein täysin tarpeettoman – turvallisuusriskin.
“Jos jotakin on syytä rajoittaa, se on moottoriajoneuvoliikenne koulun lähiympäristössä, ja tässä avainasemassa ovat koululaisten vanhemmat: turha autokyydittely kouluun on karhunpalvelus omalle lapselle ja riski toisille”, Pyöräliiton Taskila muistuttaa.
”Fiksusti kouluun -ohjelma on yhdessä kuntien ja koulujen kanssa hakenut ratkaisuja saattoliikenteen vähentämiseksi ja siirtämiseksi pois koulun pihan välittömästä läheisyydestä. Ratkaisu lisää myös koulun piha-alueen viihtyisyyttä ja parantaa ilmanlaatua”, Ojajärvi komppaa.
Faktoja koulumatkapyöräilystä
- Koulumatkapyöräily on kaikenikäisten koululaisen hyvinvointia ja jaksamista monipuolisesti tukeva, mukava arkirutiini, joka kantaa parhaimmillaan hedelmää pitkälle aikuisuuteen.
- Koulumatkapyöräily ei katso ikää: juridisia ikärajoituksia ei ole olemassa, vaan vanhemmat päättävät, kuinka kouluun kuljetaan. Huoltajan tehtävänä on arvioida, onko oma lapsi valmis kulkemaan kouluun pyörällä.
- Koulumatkoilla on tärkeä rooli lasten ja nuorten liikuttajina, sillä tilastojen mukaan vain noin puolet alakoululaisista liikkuu suositusten mukaisen tunnin verran vuorokaudessa. Yläkoululaisista samaan yltää enää viidennes.
- Pyörä on turvallinen kulkuneuvo eikä koulumatkapyöräily tutkimusten mukaan altista eka- tai tokaluokkalaisiakaan vaaratilanteille kävelyä enemmän.
- Pyöräilytaitoja voi alkaa opettaa lapselle jo potkupyöräilyiästä eli 2-3 -vuotiaasta alkaen, minkä ansiosta moni onkin koulutiellä jo varsin kokenut ajaja.
- Vaikka pyöräily alkaisi vasta myöhemmällä iällä, harjoitus tekee mestarin nopeasti, sillä jokainen peruskoululainen tekee kouluvuoden aikana lähes 400 matkaa kodin ja koulun välillä!
- Lapsen koulumatkapyöräilyä voi tukea parhaiten pyöräilytaitoja harjoittelemalla ja liikenteessä yhdessä liikkumalla. Koska oppiminen tapahtuu oman kokemisen ja tekemisen kautta, pyöräilyyn kannustaminen ja liikenne- ja pyöräilytaitojen kartuttaminen tulee olla jokaisen koulun tehtävä.
Lue lisää: Fiksusti kouluun -ohjelma
Tulevat tapahtumat
Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00
Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma
Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä. Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu. Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa. Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä. Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä. Taustaa ja lisätietoa: Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta. Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002.
Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00
Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma
5.2. klo 17-19 Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma Kaisantunnelin pyörätallissa
Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä.
Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu.
Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa.
Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä.
Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Ei ennakkoilmoittautumista.
Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä.
Taustaa ja lisätietoa:
Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta.
Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/JT7gNclCl
Kaisantunneli, 00100 Helsinki, Suomi
Ma 10.2. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 12.2. klo 17:00 – 19:00
Hepon vaikuttamisryhmän kokous
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 12.2. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/12wqyklDcJCrjmt-OPNJeXWiF3Fjsx30jqsuO9hlANhQ/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/wik-aodb-dqv Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/5KKY5EfqC