15.11.2021
Pyöräilyinfo
Pyörien takavalojen käyttö kasvanut huimasti – Pyöräilytalvi-kampanja jakaa jälleen lisää valoja pyöräilijöille
Seitsemättä kertaa järjestettävä Pyöräliiton Pyöräilytalvi-kampanja tuo jälleen valoa kansalle tuhansien ilmaisten ledien ja uuden Pyöräilytalvi-podcastin muodossa 15.-19.11.2021.
Polkupyörien takavalojen käyttö yli 3-kertaistunut parissa vuodessa
Valtakunnallisessa Pyöräilytalvi -kampanjassa riemuitaan valojen suosion kasvusta sekä niiden tuomasta tärkeästä lisähuomiosta pimeään vuodenaikaan pyöräileville. Valojen käyttöä lisätään entisestään jakamalla 3000 led-valoa valottomille pyöräilijöille 26 paikkakunnalla ympäri Suomen. Hepo osallistuu kampanjan tapahtumiin Helsingin keskustassa, Otaniemessä, Myyrmäessä ja Tikkurilassa.
“Valojen tarkoitushan on tehdä pyöräilijä näkyvämmäksi muille tielläliikkujille, eli omaa tietä niillä ei välttämättä tarvitse kaupunkiympäristössä valaista, mutta turvallisuutta ne parantavat merkittävästi. Sen vuoksi onkin upea nähdä, kuinka suuri osa suomalaista on oppinut panostamaan pyörän valoihin”, Pyöräliiton erityisantuntija Martti Tulenheimo hehkuttaa.
Liikenneturvan seurantatilastojen mukaan valojen käyttö kasvaa vuosi vuodelta. Takavalo oli käytössä vuoden 2020 seurannassa jo useammalla kuin joka toisella pyöräilijällä (58 %), eli sen käyttö on yli kolminkertaistunut vuodesta 2018, jolloin takavalo oli 16 prosentilla pyörällä liikkuneista. Etuvaloa käyttää vielä useampi, eli 68 % pyörällä pimeän aikaan liikkuvista.
Tieliikennelain uudistus kesällä 2020 teki etuvalojen lisäksi polkupyörien takavalot pakollisiksi, minkä ansiosta suomalaiset ovatkin yhä paremmin varustaneet pyöränsä asianmukaisilla valoilla.
Parantunut tekniikka, hinta ja saatavuus siivittävät valojen suosiota
Lakimuutoksen ohella suomalaisten joukkovalaistumista tukevat Tulenheimon mukaan valojen tekninen kehitys sekä hinnan ja saatavuuden parantuminen: kestävät ja kohtuuhintaiset valot on helppo poimia tänä päivänä mukaan vaikka lähikaupasta.
“Oma suosikkini on USB-ladattava led-lamppu, jonka voi kiireessä napsauttaa vaikka reppuun kiinni, ja mikä parasta, ladata kätevästi työpaikalla, koulussa tai kahvilassa. Sähköpyörissä, jotka ovat muuten talvipyörien aatelia, valot ovat valmiiksi integroituna”, Tulenheimo vinkkaa.
Myös kampanjointi on voinut vaikuttaa valojen suosion kasvuun: Pyöräilytalvi on nostanut valojen käyttöä esiin jo vuodesta 2015 lähtien.
Pyörä on erinomainen liikenneväline ympäri vuoden
Pyöräily liikuttaa ja on kätevä liikennemuoto ympäri vuoden, eikä talvella pyöräily ole sen konstikkaampaa kuin muinakaan vuodenaikoina kunhan päällä on säähän sopivat vaatteet. Pyöräily on helppo ja koronaturvallinen tapa edistää terveyttä ympäri vuoden ja taklata kaamos ulkoilmasta nauttimalla, Pyöräliiton Pyöräilytalvi-kampanja muistuttaa.
Pyörällä liikkuu kolme neljästä suomalaisesta (15-79-vuotiaat) ainakin silloin tällöin. Noin kolmannes (32 %) pyöräilee lumettomaan aikaan vähintään kerran viikossa tai useammin. Joka kuudes suomalainen pyöräilee ainakin silloin tällöin ympäri vuoden. [Lähde: IROResearch Oy 2019. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen – Tuhat Suomalaista -kysely / Lokakuu 2019]
Pyöräliiton uudessa 12-osaisessa Pyöräilytalvi-podcastissa Suomen eturivin asiantuntijat keskustelevat ympärivuotisen pyöräilyn hyödyistä, edellytyksistä ja iloista. Podcastia tehdään yhteistyössä Rambollin ja Helsingin kaupungin kanssa, ja sen ensimmäisen osa on kuunneltavissa Spotifyn tai Applen kautta sekä Radio Helsingissä keskiviikkona 17.11.2021.
Lue ja kuuntele:
- Pyöräliiton Pyöräilytalvi-kampanja
- Pyöräliiton Pyöräilytalvi-podcast: Spotify-alustalla tai Applen alustalla sekä Radio Helsingissä keskiviikkoisin klo 12.30.
Tulevat tapahtumat
Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00
Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma
Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä. Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu. Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa. Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä. Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä. Taustaa ja lisätietoa: Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta. Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002.
Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00
Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma
5.2. klo 17-19 Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma Kaisantunnelin pyörätallissa
Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä.
Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu.
Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa.
Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä.
Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Ei ennakkoilmoittautumista.
Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä.
Taustaa ja lisätietoa:
Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta.
Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/JT7gNclCl
Kaisantunneli, 00100 Helsinki, Suomi
Ma 10.2. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 12.2. klo 17:00 – 19:00
Hepon vaikuttamisryhmän kokous
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 12.2. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/12wqyklDcJCrjmt-OPNJeXWiF3Fjsx30jqsuO9hlANhQ/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/wik-aodb-dqv Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/5KKY5EfqC