12.5.2022
Tiedotteet

Aikuisten pyöräilykursseja järjestetään Vantaalla jo kolmatta kesää – tänä vuonna mukana myös kaupunkipyörät!

Kuva: Kati Pankka

Pyöräily mielletään Suomessa kansalaistaidoksi, jonka jokainen osaa. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa tätä mielikuvaa. Vuosina 2020 – 2021 Helsingin seudun pyöräilijöiden ja Vantaan kaupungin yhteistyössä järjestämillä aikuisten pyöräilykursseilla on ollut nimittäin yli 100 oppilasta, ja kysyntä ei tunnu loppuvan.

“Kursseillemme tulee karkeasti katsottuna kahdenlaisia oppilaita. On niitä, jotka ovat lapsena kyllä kokeilleet pyöräilemistä, mutta esimerkiksi kaatumisesta on jäänyt pelko. Toinen osa oppilaistamme tulee puolestaan maista, joissa ei ole pyöräilykulttuuria tai pyöräily on esimerkiksi ainoastaan miesten tai varakkaiden juttu”, toteaa Helsingin seudun pyöräilijöiden koordinaattori Taina Renkonen.

Pyöräilyn oppimiseen aikuisena ei perinteisesti ole ollut juuri tukea saatavilla. Vantaan kaupunki on kuitenkin halunnut olla edelläkävijä tällä saralla.

”Aikuisten pyöräilykursseja järjestämällä Vantaa haluaa rohkaista pyöräilytaidottomia aikuisia ottamaan haltuun uuden taidon, joka tukee niin kestävää liikkumista, terveellisiä elämäntapoja kuin vapautta ja itsenäisyyttä arjessa”, toteaa Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Olli Tamminen.

Kurssit ovat osallistujille ilmaisia, ja edes omaa pyörää ei kurssilla tarvita. 

Tänä vuonna edistyneemmillä oppilailla on myös mahdollisuus päästä kokeilemaan Vantaan kaupunkipyöriä. 

“Toiveena tietenkin on, että mahdollisimman moni kurssin käyneistä jatkaisi pyöräilyä omassa arjessaan. Kaupunkipyörät ovat edullinen tapa jatkaa pyöräilyä, vaikka omaan pyörään ei heti pystyisikään investoimaan”, Tamminen jatkaa.

Vantaan kaupungin kumppanina kurssien järjestämisessä on ollut Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo), jolla on tarvittava tietotaito aikuisten vasta-alkajien opettamiseen. Alun perin opetusmetodologia on kehitetty ja todettu toimivaksi Pyöräliiton valtakunnallisessa Maahanmuuttajat pyörille -hankkeessa.

Pyöräilykursseilla edetään kahden opetuskerran alkeiskurssilta jatkokursseille. Ensin tavoitteena on tasapainon löytäminen ja polkeminen, sitten pyörän hallinta ja lopulta itsenäinen pyöräily liikenteessä. Taitojen ohella kasvaa myös itseluottamus ja rohkeus.

“Pyöräilytaito muuttaa oppilaiden elämän: joku säästää aikaa ja rahaa pyöräilemällä työmatkansa, joku voittaa pelkonsa tai voi viimeinkin pyöräillä yhdessä perheensä kanssa”, muistuttaa Helsingin seudun pyöräilijöiden toiminnanjohtaja Henni Ahvenlampi.

“Ihan jokainen pääsee kokemaan uudenlaisen vapauden tunteen, kun pääsee pyöräilemään paikasta toiseen itsenäisesti.”

Vantaan pyöräilykursseille voi ilmoittautua sähkoisellä lomakkeella.

Vantaan kursseille etsitään myös uusia ohjaajia. Uudet ohjaajat koulutetaan tehtävään. Yhteydenotot: taina.renkonen@gmail.com

Myös median ja yhteistyöstä kiinnostuneiden tahojen tiedusteluihin kursseista vastaa
koordinaattori Taina Renkonen
taina.renkonen@hepo.fi
+358 50 523 4328

Tulevat tapahtumat

Ma 14.10. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Ma 21.10. klo 17:00 – 19:00

Vaikuttamisryhmän kokous

Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle ma 16.9. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/1Jz7w8TRsX5d2stC4e9tvfJH8ZuTWMEXPV0nyTrxthJo/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/qnh-xnud-mfo Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/47hLdb3MK

Ma 11.11. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Ma 2.12. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Kalenteri