30.6.2022
Kannanotot
Mielipide Vantaan ratikan kaavarungon luonnoksesta
Liikenteen kaavamerkinnät
Pyöräliikenteen pääreitti I ja pääreitti II tason väylät tulisi esittää kaavakartalla. (Autoliikenteelle paikalliset ja alueelliset kokoojakadut on esitetty.) On tärkeää, että jatkosuunnittelussa baanojen lisäksi myös pyöräliikenteen pääreitit ymmärretään keskeisinä liikenneväylinä.
Huolellisella liikenneverkon suunnittelulla voidaan edistää merkittävästi pyöräliikennettä ja muita kestäviä kulkumuotoja. Henkilöautoliikenteen läpiajo tulisi keskittää alueiden reunoilla kulkeville pääkaduille. Pyöräliikenteelle taas voidaan tarjota nopeita oikoreittejä alueiden läpi ilman autoliikenteen haitallisia ulkoisvaikutuksia.
Kehä 3:n estevaikutus Aviapoliksen keskustassa
Elävän keskusta-alueen yksi edellytys on, että alueen sisäiset matkat on sujuvinta tehdä jalan tai pyörällä. Aviapoliksen keskustaa halkovan Kehä 3:n estevaikutusta tulisi pyrkiä poistamaan vieläkin tehokkaammin, jotta kävely- ja pyöräily-ympäristö keskustan eri osia yhdistävillä väylillä olisi viihtyisämpää ja houkuttelevampaa. Laadukkaat (loivat, vehreät, hyvin valaistut) alikulut ja Kivikon vihersillan tapaiset kansiratkaisut ovat miellyttävämpiä ylityspaikkoja kuin reitti samalla sillalla vilkkaan moottoriajoneuvoliikenteen vieressä.

Baanat Pakkalassa/Lustikullassa
Esitetyt linjaukset eivät tarjoa riittävän suoria yhteyksiä seudulliselle pyöräliikenteelle. Kaavarunkoon tarvitaan lisää yhteysvarauksia, jotta kaikki vaihtoehdot on mahdollista selvittää jatkosuunnittelussa.
Hoivakotialueen läpi kulkevan varauksen lisäksi olisi järkevää lisätä varaus metsäalueen reunaan (valkoinen katkoviiva), jossa ei ole olemassa olevia rakennuksia esteenä.
Vastaava varausmerkintä tulisi lisätä myös Ylästö–Kartanonkoski-välille. Ei ole realistista, että Ylästöstä etelään suuntautuva liikenne kiertäisi Lentoasemantien liikenneympyrän kautta.

Tulevat tapahtumat
Su 11.5. klo 10:30 – 15:00
Sunnuntairetki
Lisätietoja https://hepo.fi/toiminta/retket/
Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Ke 14.5. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
To 15.5. klo 17:00 – 19:00
Vaikuttamisryhmän kokous
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 16.4. klo 17-19!
Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.
Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1qAbuud6o3mbiV1xo-11knJlQAeIe3gSWP2mod_bPsT4/edit
Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.
Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.
Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/sed-sido-rjk
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/6PiFuwReB
Su 18.5. klo 10:30 – 15:00
Sunnuntairetki
Lisätietoja https://hepo.fi/toiminta/retket/
Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Su 25.5. klo 10:30 – 15:00
Sunnuntairetki
Lisätietoja https://hepo.fi/toiminta/retket/