9.3.2023
Tiedotteet

Työmaiden ja tapahtumien kiertotiet on pistettävä kuntoon

Kuva: Pekka Vyhtinen, Hämeentien peruskorjaus, 26.10.2020

Katutyöt ovat erittäin tarpeellisia, koska kaupunkia tulee pitää kunnossa ja kehittää. Oleellista on, että katutyöt tehdään yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan eli esimerkiksi kaikille liikennemuodoille tulee aina rakentaa ja opastaa kiertotiet, jotta kaikki pääsevät kulkemaan turvallisesti ja sujuvasti kaupungissa tehtävistä katutöistä huolimatta.

Helsingin kaupunki on selvittänyt, että katutöiden toteutuksessa vallitsee villi länsi. Työmaiden pyöräliikenteen kiertotiet ovat usein liian kapeita ja niiden opastus puuttuu tai se on epälooginen. Kun katutöiden kiertotiet rakennetaan ohjeiden mukaan turvallisiksi, lähes kaikki työmaat voidaan tehdä esteettömiksi, jolloin ne soveltuvat myös pyöräliikenteelle ilman ongelmia. 

– Suurin osa pyörällä liikkuvista haluaa ajaa liikennesääntöjen mukaan. Pyydämme kaupungeilta, urakoitsijoilta ja yleisötapahtumien tuottajilta apua, jotta kaduilla tehtävät järjestelyt saataisiin parannettua nykyistä selkeämmäksi, pyytää toiminnanjohtaja Henni Ahvenlampi Helsingin seudun pyöräilijät ry:stä.

Helsingin joka toinen vuosi julkaistavan pyöräilybarometrin mukaan, joka selvittää muun muassa pyörällä liikkuvien asukkaiden käsityksiä pyöräilyolosuhteista, eniten tyytymättömyyttä heissä herättävät pyöräväylien työmaa-aikaiset poikkeusjärjestelyt sekä risteysalueiden järjestelyt pyöräilijöille. Pyörällä liikkuvat myös kokevat, että työmaa-aikaisten poikkeusjärjestelyiden toteutusten laatu ei ole parantunut viime vuosien aikana. Noin joka viides pyörää käyttävistä kokee turvattomuutta liikkuessaan pyörällä Helsingissä. Kantakaupungin asukkaissa on enemmän tyytymättömyyttä pyöräilyolosuhteisiin kuin esikaupungissa.

Jokaiselle liikennemuodolle tarvitaan selkeä paikka liikenteessä

Jokainen liikennemuoto tulee huomioida ja jokaiselle liikennemuodolle tulee olla selkeä paikkansa katutilassa myös työmaiden kiertoteillä. Helsingin pyöräilybarometrin ja selvitysten mukaan jalankulkijoita ja pyöräliikennettä ei työmaiden poikkeusreiteillä huomioida yhtä hyvin kuin autoliikennettä huomioidaan. Tämä on suuri ongelma, koska kaupungin poliittisen päätöksen mukaan juuri jalankulkua ja pyöräliikennettä tulisi tukea joukkoliikenteen rinnalla, jotta ihmiset liikkuisivat enemmän ja voisimme saavuttaa asetetut ilmastotavoitteet. 

– Nyt työmaiden yhteydessä usein vain autolla liikkumisen reitit ovat ajatuksella suunniteltu. Muiden liikennemuotojen reitit voivat olla lähtökohtaisesti hyvin vaarallisia ja esteellisiä. Myös työmaiden työntekijöiden laittomasti työmaiden yhteyteen usein jalankulun ja pyöräliikenteen kiertoteille pysäköidyt autot vaarantavat jalankulkijoiden ja pyörällä liikkuvien liikkumista, Ahvenlampi jatkaa.

Kiertotiet työmaiden ja yleisötapahtumien ohi on rakennettava selkeiksi

Tällä hetkellä Helsingissä on erityisen suuria ongelmia liikkua pyörällä ja jalan Pasilassa, Herttoniemessä, Roihupellossa, Hermannin rantatiellä, parin korttelin alueella Ruoholahdessa ennen Lauttasaarensiltaa, parin korttelin alueella Hakaniemen torin ympäristössä sekä monien uudisrakennusten työmaiden yhteydessä. Mannerheimintien juuri alkavan työmaan järjestelyissä on jo lähtötilanteessa kehitettävää.

– Kesäviikonloppuisin pyörällä liikkumista hankaloittavat myös ajattelemattomasti järjestetyt yleisötapahtumat. Samalla tavalla kuin työmaiden kohdalla, myös tapahtumien tulee lupaehtojen mukaan järjestää kiertotiet kaikille liikennemuodoille. Kaupunkitapahtumat ovat ihania, mutta myös niiden ohi täytyy päästä kulkemaan ennakoitavasti ja eksymättä. Tämä on erityisen tärkeää, jos tapahtumat estävät kaupunkilaisten liikkumista vilkkailla väylillä, Ahvenlampi toteaa.

Laadukas ohje kiertoteiden kehittämiseen on julkaistu

Suunnittelun lähtökohtana pitäisi selvittää, mitkä kaikki eri liikennemuodot kulkevat kyseisestä paikasta ja sitten miettiä jokaisen eri liikennemuodon näkökulmasta kiertotien sujuvuus ja turvallisuus. Kaupunki on tehnyt työmaiden ja tapahtumien avuksi erinomaisen ohjeen pyöräliikenteen kiertoteiden lupaehtojen vaatimaan toteutukseen. Tämä helpottaa sujuvien ja turvallisten kiertotiejärjestelyiden toteuttamista.

Lisätietoja:
Henni Ahvenlampi
toiminnanjohtaja
Helsingin seudun pyöräilijät ry
Puh: 041 3191002
henni.ahvenlampi@hepo.fi

Tulevat tapahtumat

Su 1.10. klo 10:30 – 14:30

Sunnuntairetki

Rento sunnuntairetki, tarkemmat tiedot https://hepo.fi/toiminta/retket/

Retket ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Retkille osallistuminen ei vaadi Hepon jäsenyyttä, eikä retkille tarvitse ilmoittautua erikseen. Retken osallistujia ei ole vakuutettu. Hepon retkille on ominaista maltillinen ajovauhti, rento tunnelma ja viihtyisät taukopaikat.


Maunulan maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Su 8.10. klo 10:30 – 14:30

Sunnuntairetki

Rento sunnuntairetki, tarkemmat tiedot https://hepo.fi/toiminta/retket/

Retket ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Retkille osallistuminen ei vaadi Hepon jäsenyyttä, eikä retkille tarvitse ilmoittautua erikseen. Retken osallistujia ei ole vakuutettu. Hepon retkille on ominaista maltillinen ajovauhti, rento tunnelma ja viihtyisät taukopaikat.


Maunulan maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Ma 9.10. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki
Su 15.10. klo 10:30 – 14:30

Sunnuntairetki

Rento sunnuntairetki, tarkemmat tiedot https://hepo.fi/toiminta/retket/

Retket ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Retkille osallistuminen ei vaadi Hepon jäsenyyttä, eikä retkille tarvitse ilmoittautua erikseen. Retken osallistujia ei ole vakuutettu. Hepon retkille on ominaista maltillinen ajovauhti, rento tunnelma ja viihtyisät taukopaikat.


Maunulan maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Ke 18.10. klo 17:00 – 19:00

Vaikuttamisryhmän kokous

Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle ma 2.10. klo 17-19. Tapaamiseen voi osallistua myös etäyhteydellä. Kokouksessa keskustellaan ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/1bO8yNBPE1aVOK7If3QVKVmYYHGBKvOi95QIKH62EgJk/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan Hepon vaikuttamisryhmään. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/apf-baot-yzd Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/3Yc4f9k6U Join with Google Meet: https://meet.google.com/apf-baot-yzd Or dial: (FI) +358 9 23132950 PIN: 734581312# More phone numbers: https://tel.meet/apf-baot-yzd?pin=8950667568971&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

Kalenteri