9.4.2024
Kannanotot

Mielipide Mäkelänkadun ja Koskelantien risteysalueen suunnitelmasta

Helsingin seudun pyöräilijät kiittää mahdollisuudesta kommentoida Mäkelänkadun ja Koskelantien risteysalueen suunnitelmia.

Suunnitelman molemmat versiot selkeyttävät merkittävästi nykyisiä pyöräliikenteen ja jalankulun reittejä alueella. Tiedostamme, että julkaistut suunnitelmakuvat eivät vielä ole kovin yksityiskohtaiset, mutta haluamme kuitenkin huomioida seuraavat seikat.

Nykyisellään merkittävin pyöräliikenteen reitti alueella kulkee Koskelantien suuntaisesti sekä idästä länteen että lännestä itään. Mäkelänkadun länsipuolella pyöräliikenne kulkee valtaosaltaan Koskelantien pohjoisreunan pyörätietä, kun taas eteläreunan pyörätietä kuljetaan vain urheilukentille. Mäkelänkadun itäpuolella pyöräliikenne tulee kulkemaan Koskelantien keskellä kulkevaa pyörätietä pitkin.

Julkaistussa suunnitelmakuvassa ei olla huomioitu lainkaan Mäkelänkadun ylittävää pyöräliikennettä risteyksen pohjoisreunalla, vaikka suurella todennäköisyydellä tämä tulee olemaan merkittävin pyöräliikenteen reitti alueella jatkossakin. Risteyksen pohjoisreunalta on jopa poistettu siellä nykyään oleva pyöräliikenteen ylityspaikka ja sen sijaan risteyksen keskelle on sijoitettu pyöräilijöiden ajolinjalle saarekkeet. Helsingin seudun pyöräilijöiden näkemyksestä risteyksen pohjoisreunalle tulee toteuttaa laadukas ylityspaikka.

Uusi risteysjärjestely aiheuttaa pyöräilijöille todennäköisesti tilanteen, jossa merkittävimpään liikennesuuntaan pyöräilevä joutuu odottamaan risteyksen läpi ajaessaan kahdet liikennevalot. Nykyisellään Koskelantien ylityksen ollessa kauempana Mäkelänkadun risteyksestä, suoraan ajava pyöräilijä pääsee usein ajamaan sujuvasti vain yhdet valot odottamalla. Liikennevalokiertoa suunniteltaessa tulee pyrkiä siihen, että uudellakin risteysjärjestelyllä pyöräilijä voi kulkea idästä länteen ja lännestä itään ilman, että hän joutuu odottamaan kahdet liikennevalot.

Risteysjärjestelyssä myös tulee huomioida tarvittava odotustila eritoten risteyksen koillis- ja luoteiskulmissa siten, että Mäkelänkadun suuntainen pyöräliikenne pääsee kulkemaan risteyksen läpi sujuvasti myös silloin, kun Koskelantien suuntaista pyöräliikennettä on runsaasti. Suunnitelman mukaisessa järjestelyssä risteyksen tukkii jo pari toiseen suuntaan liikennevaloissa odottavaa pyöräilijää.

Risteysjärjestelyissä tulee myös huomioida valmiiksi se, että Mäkelänkadulle tultaneen jatkossa suunnittelemaan yksisuuntaiset pyöräliikenteen järjestelyt. Koskelantien keskellä kulkeva pyörätie aiheuttaisi tällöin sen, että Koskelantieltä idästä Mäkelänkadulle etelään suuntautuva pyöräliikenne joutuisi kiertämään koko risteyksen kolmien liikennevalojen kautta.

Koskelantien pohjoisreunalla on ollut myös eroteltu pyörätie ja jalkakäytävä Mäkelänkadun ja Kalervonkadun välillä. Suunnitelmakuvassa tämä on ilmeisesti muutettu pelkäksi jalkakäytäväksi. Kyseinen yhteys toimii kuitenkin vilkkaasti käytettynä yhteytenä Käpylän peruskoulun suuntaan ja tulee huomioida jatkossakin.

Tulevat tapahtumat

Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00

Hepon kevätkokous

Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.

Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: 
meet.google.com/qnb-gbis-nvu


Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

To 24.4. klo 17:00 – 19:00

Hepo ja Espoon pyöräilyn edistämisohjelman päivittäminen

Join with Google Meet: https://meet.google.com/ifm-zrpq-syv Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 839166033# More phone numbers: https://tel.meet/ifm-zrpq-syv?pin=2152588533681&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

La 26.4. klo 9:30 – 14:30

Retkikauden prologi, lauantairetki

N. 65 km retki Lepsämään Krannin tilalle kahville. Poljetaan hieman ripeämmin kuin sunnuntaisin, mutta kuitenkin retkivauhtia. Lisää Hepon retkistä https://hepo.fi/toiminta/retket/

Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Su 27.4. klo 10:30 – 14:30

Retkikauden avaus

Leppoisaa pyöräilyä.  Lisätietoja  https://hepo.fi/toiminta/retket/

Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
La 3.5. klo 12:00 – 17:00

Pyöräilyviikko | Avajaiset

Hepo yhteistyökumppaneineen järjestää pääkaupunkiseudun Pyöräilyviikon avajaiset Helsingin Kansalaistorilla, Oodi-kirjaston vieressä, lauantaina 3. toukokuuta kello 12–17. 

Avajaisissa riittää monenlaista kivaa ohjelmaa ja tekemistä kaikille! Tule koeajamaan Paralympiakomitean vuokrapyörävalikoiman erilaisia erityispyöriä, kuten noja- ja käsipyöriä  Paralympiakomitean pyörät soveltuvat aikuisille ja nuorille. Lisäksi avajaisissa on mahdollisuus kokeilla erikoispyörien asiantuntija Apuväline Avuxin pyöriä, jotka mahdollistavat pyöräilyn lähes kaikille. Pyörämalleja löytyy myös lapsille ja nuorille. Koeajettavissa on myös Helkaman vakaa kolmipyöräinen sähköpyörä. Työsuhdepyörien asiantuntija Vapaus on myös mukana avajaisissa, ja heillä pääset koeajamaan huippulaatuisia kiertotalouspyöriä heidän Precycled-valikoimastaan sekä keskustelemaan verovapaasta pyöräedusta. Voit katsastuttaa oman pyöräsi ilmaiseksi pyörähuoltojen ammattilaisella Helsingin Pyörähuolto Oy:lla ja koristella pyöräsi paraatikuntoon. Paikalla on Helsingin kaupungin asiantuntijoita, jotka kertovat pyöräliikenteen kehittämisestä.

Avajaisissa on myös tietenkin musiikkia, Trash Heroes DJ:t tahdittavat tapahtumaa klo 12–15. Ohjatulla Zumba-tunnilla voi lämmitellä ennen pyöräparaatia. Myös Helsingin seudun pyöräilijöiden edustajat ovat luonnollisesti tavattavissa. Kansalaistorin tapahtumasta saat vinkkejä ja tietoa niin pyöräilystä kuin pyöräilyn liikennesäännöistä.


Tapahtuma Facebookissa:
https://fb.me/e/2IlbJQLFC

________________________

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 2.–11.5.2025. Tänä vuonna teemana on “Pyöräily kuuluu kaikille”. Pääkaupunkiseudulla järjestetään useita inspiroivia tapahtumia.

Pyöräilyviikkoa pääkaupunkiseudulla koordinoi Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo). Viikon tapahtumat järjestetään yhteistyössä Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien ja HSL:n, sekä muiden pyöräalan toimijoiden kanssa. Tapahtumissa ovat mukana myös Hepon vapaaehtoiset.

#pyöräilyviikko2025 #pyöräily #pyöräliikenne #pyöräilyviikko #pyöräilykuuluukaikille #cyclingforall #DesignforAll

Kansalaistori, Alvar Aallon katu, 00100 Helsinki, Suomi
Kalenteri