15.11.2024
Kannanotot
Mielipide Satamatunnelin asemakaavasta
Helsingin seudun pyöräilijät (Hepo) kiittää mahdollisuudesta kommentoida Satamatunnelin asemakaavaa.
Tarvitaanko Satamatunnelia lainkaan?
Helsinki on pyrkinyt lisäämään kestävien kulkumuotojen kulkutapaosuutta. Satamatunneli sotii tätä tavoitetta vastaan. Satamatunneli tulee estämään Länsiväylän bulevardisoimisen, sillä sen tarkoitus on johtaa Länsiväylälle – mahdolliselle tulevalle Länsibulevardille – runsaasti sinne sopimatonta rekkaliikennettä. Satamatunneli sementoi keskusta-alueelle kuulumattoman tavaraliikenteen kulkemaan jatkossakin Länsisataman kautta sen sijaan, että tavaraliikenne kulkisi sille tarkoitetun Vuosaaren sataman kautta.
Pitkän moottoriliikennetunnelin vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat merkittävä rasite kaupungin talouteen. Leveän moottoritien säilyttäminen tiiviissä kaupunkirakenteessa aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia muuhun rakentamiseen (esimerkiksi Koivusaaren alueen kehittäminen) verrattuna bulevardisointiin.
Nykyinen moottoritie ja kaavailtu tunneli palvelee vain pientä osaa Helsinkiin suuntautuvasta liikenteestä, mutta vie tähän suhteutettuna huomattavan paljon pinta-alaa. Tunnelin rakentamatta jättäminen ja Länsiväylän bulevardisointi helpottaisi merkittävästi kestävän liikkumisen yhteyksien kehittämistä, ihmisten liikkumista Helsingin ja Etelä-Espoon välillä, sekä Helsingin kaupungin taloutta tukevia kaupunkikehityshankkeita.
Satamatunneli tuhoaisi merkittävän osan Lapinlahden puistosta sen uhanalaisine eläimineen.
Vaihtoehto nykyiselle linjaukselle?
Mikäli Satamatunneli päätetään toteuttaa, sen linjausta tulee tarkastella uudelleen. Linjaukselle oli aiemmin esillä useampia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja kuitenkin karsittiin ilman virallista viranhaltijapäätöstä, tai käsittelyä esimerkiksi kaupunginvaltuustossa.
Jos Satamatunnelin ulostuloaukko olisi pidemmällä Länsiväylällä, Lapinlahden puisto säästyisi vaurioilta ainakin suurimmalta osin. Samalla linjauksen muuttaminen mahdollistaisi paremmat liikennejärjestelyt Salmisaarenkadulla.
Länsibaanan linjaus
Mikäli Satamatunneli toteutetaan asemakaavaehdotuksen mukaisesti, tulee Länsibaanan linjausta tarkastella niin, että haittavaikutukset Lapinlahden puistolle saadaan minimoitua. Länsibaana tulisi pyrkiä linjaamaan alueelle, joka tuhoutuu joka tapauksessa Satamatunnelin työmaa-alueena. Tämä voisi tarkoittaa Länsibaanan linjaamista Satamatunnelin suuaukon katon ylitse lähempää Ilmarisen toimistotaloa.
Suunnitelman havainnekuvassa Länsibaanalta ei ole sujuvaa ja turvallista yhteyttä Itämerensolaan Ruoholahden metroaseman suuntaan, ja edelleen Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueelle. Todennäköisesti Länsibaanaa työmatkaansa polkevista merkittävä määrä suuntaa tältä alueelta löytyviin toimistoihin. Satamatunnelia suunniteltaessa tämä tulee ottaa huomioon, etteivät tunnelin rakenteet estä tämän yhteyden toteuttamista.
Välittömästi Ilmarisen toimistotalon pohjoisreunaa kulkeva vilkkaasti liikennöity pyörätieyhteys Salmisaarenkadulle on ongelmallinen, koska se ei havainnekuvan perusteella yhdisty Salmisaarenkadun yksisuuntaiseen pyörätieinfraan, vaan tarkoittaa paluuta kaksisuuntaiseen pyörätiehen Salmisaarenkadun eteläreunalla. Suunnitelmassa tämä tulee ottaa huomioon ja toteuttaa Salmisaarenkadun ja Satamatunnelin liikennejärjestelyt tukemaan yksisuuntaista pyörätiejärjestelyä.
Tulevat tapahtumat
Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ma 24.3. klo 17:00 – 19:00
Vaikuttamisryhmä
Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 24.3. klo 17-19!
Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista.
Esityslistan luonnos:
https://docs.google.com/document/d/1XqNScMfeg0uv6EdjquIxTGZpIACd7pIdZi7XniQdnV8/edit
Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta.
Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs.
Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/dkn-koio-fiu
Join with Google Meet: https://meet.google.com/dkn-koio-fiu
Or dial: (FI) +358 9 85691665 PIN: 424243119#
More phone numbers: https://tel.meet/dkn-koio-fiu?pin=7783038037443&hs=7
Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720
Ma 14.4. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00
Hepon kevätkokous
Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").
Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.
Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: meet.google.com/qnb-gbis-nvu
Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720