28.3.2025
Tiedotteet

Vantaan aikuisten pyöräilykurssit 2025-2028

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) on voittanut Vantaan kaupungin julkisen kilpailutuksen aikuisten pyöräilykurssien järjestämisestä. Kursseista osa järjestetään avoimina kursseina kaikille aikuisille vantaalaisille, osa kursseista puolestaan yhteistyössä esimerkiksi järjestöjen, oppilaitosten ja Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden kanssa.

Hankinta on yhteensä nelivuotinen, johon sisältyy kaksi optiovuotta. Yksi vuosi käsittää 25 kurssia, joiden yhteenlaskettu hinta on 32 050 euroa. Hankinnan laskennallinen kokonaisarvo (mikäli kaikki optiovuodet toteutuvat) on siis n. 130 000 euroa.

Kurssikokonaisuuden järjestämiseen sisältyy mm. kurssien koordinaatio eri yhteistyökumppaneiden kanssa, kurssien viestintä ja kurssi-ilmoittautuminen, kurssiohjaajien palkkiot, kurssipyörien hankinta, säilytys, kuljetus ja huolto, sekä tarvittavat vakuutukset. 

Suomessa pyöräily käsitetään usein lapsena opituksi kansalaistaidoksi, jonka osaavat kaikki. Eri taustoista ja erilaisista lähtökohdista ponnistavien ihmisten osalta tilanne ei kuitenkaan aina ole samanlainen. Ilman tukea pyöräilyn alkeiden opettelun kynnys voi olla aikuisena korkea. Pyöräilyn oppiminen antaa vapautta ja itsenäisyyttä arjessa.

Hepo on järjestänyt aikuisten pyöräilykursseja Vantaan, Espoon ja Helsingin kaupunkien kanssa myös aiempina vuosina. Kurssit ovat olleet todella suosittuja — kaikki halukkaat eivät ole aina mahtuneet mukaan.

Lisäys: Kurssien järjestäminen on noussut keskusteluun ja tätä tiedotetta päivitetään, kun järjestömme saamat tiedot hankinnasta päivittyvät.

Lisäys: Vantaan kaupunki keskeytti aikuisten pyöräilykurssien hankinnan huhtikuun lopussa 2025.