19.11.2025
Kannanotot
Kommentti Vihdintien yms katusuunnitelmaluonnoksista
Helsingin seudun pyöräilijät (Hepo) kiittää mahdollisuudesta antaa palautetta Vihdintien ja muiden saman ryhmän katusuunnitelmaluonnoksista.
On hyvä, että suunnitelmaluonnoksen mukaan Haagan kiertoliittymän tuntumassa nykyään olevat pyöräilyn ja jalankulun alikulut puretaan ja väylät tulevat samaan tasoon ajoradan kanssa. Osassa alikulkujen risteyksiä on huono näkyvyys risteäville väylille. Positiivista on myös se, että Vanhan Viertotien läpiajo estetään rakenteellisesti, nykyistä läpiajokieltoa rikotaan säännöllisesti.
Länsiympyrän alueen nimi ja ulkonäkö saattavat saada kulkijat mieltämään sen liikenneympyräksi, mitä se ei ole. Alueelle tulee pyöräilijöille paljon ajoradan ylityksiä, ja niissä on huomioitava pyöräliikenteenkin sujuvuus. Selostuksen mukaan liittymät ovat liikennevalo-ohjattuja. Piirustuksessa 32480/2 kuitenkin puuttuu liikennevalomerkintä useasta kohdasta. Myös Pitäjänmäentiellä lännestä tullessa ympyrään, Huopalahdentien liittymän kohdalla sisäkaarteessa olevan suojatietä ja pyörätien jatketta ennen ja rakennusten AK 29272 ja AK 29273 välissä olevia suojatietä ja pyörätien jatketta ennen tulee olla liikennevalo-ohjaus. Valojen tulee toimia pyöräilijöille induktiosilmukalla tai muulla keinolla, joka ei vaadi painonapin painamista.
Länsiympyrän läpi ja vieritse rakennettavat pyörätiet ovat kaksisuuntaisia. Pitäjänmäentiellä säilyvät yksisuuntaiset pyörätiet. Etelänpuoleiseen katkoskohtaan on suunniteltu rakenteellinen ohjaus kääntymään pois vastakkaisen ajosuunnan yksisuuntaiselta pyörätieltä. Tämä on hyvä, muttei välttämättä riittävä ohjauskeino, koska Helsingissä pyöräilevät eivät ole vielä tottuneet yksisuuntaisiin pyöräteihin. Kiellettyä ajosuuntaa ja ohjausta oikeaan suuntaa tulisi korostaa myös liikennemerkein. Suunnittelualueella oleva baanaosuus on suunniteltu suurimmalta osalta tavoiteleveyteen 4 metriä, mutta Eliel Saarisen tiellä vain 3,5 metriä leveäksi. Jatkosuunnittelussa tulisi tarkastella, saisiko Eliel Saarisen tiellekin 4-metrisen baanaosuuden.
Tulevat tapahtumat
Ma 14.9. klo 17:30 – 19:30
Vaikuttamisryhmän kokous
Ke 16.9. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 21.10. klo 17:00 – 19:00
Hallituksen kokous
Ke 28.10. klo 18:00 – 20:00
Hepon syyskokous
Aika: Keskiviikko 28.10.2026 klo 18.00 Paikka: Polkimo, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 2 krs. Summeri: Suomen taiteilijaseura ja Pyöräliitto
Kokousta voi seurata etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä. Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: meet.google.com/tvv-gsez-hac
Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten - Jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun vahvistaminen vuodeksi 2027 - Luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen - Vuoden 2027 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen - Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valitseminen - Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valitseminen
Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/8ilg0q6tA