9.6.2020
Tiedotteet Pyöräilyinfo

Katutaidesuunnistus innostaa seikkailemaan lähellä ja löytämään enemmän

Katutaidesuunnistus on uusi kaupunkiseikkailuun inspiroiva kesätapahtuma pääkaupunkiseudulla. Lähimatkailuun ja pyöräilyyn innostava tapahtuma on suunnattu erityisesti nuorille ja lapsiperheille, mutta soveltuu kaikenikäisille, jotka kaipaavat kiinnostavaa tekemistä kaupungissa. Osallistua voi täysin oman aikataulun mukaan omalla pyörällä tai vaikka kaupunkipyörällä.

Lähimatkailua pyörällä ja seikkailua siltojen alla

Helsingin Polkupyöräilijät (HePo) ry:n katutaidesuunnistus tarjoaa pääkaupunkiseutulaisille ja lähimatkailijoille näkemistä, liikunnan iloa ja innostavaa yhdessä tekemistä. Uteliaille ja oppimishaluisille tapahtuma tarjoaa liikunnan ja opettavaisen sisällön lisäksi myös jännittäviä tarinoita katutaiteen ja graffitien taustoista. Taiteellisen puolen kuraattorina ja katutaidereitin suunnittelijana on toiminut urbaanin kulttuurin asiantuntija ja Voima-lehden toimittaja Jari Tamminen

Retkelle uusille alueille omassa aikataulussa

Katutaidesuunnistus tekee paikallisen seikkailun aloittamisen helpoksi ja joustavaksi. Toiveissa on, että tapahtuma houkuttelee nuoria omaehtoiseen pyöräilyyn koronaviruspandemian aikana, mutta myös kannustaa perheitä liikkumaan kaupunkiluonnossa yhdessä. Hepon nettisivuilta hepo.fi/katutaidesuunnistus löytyvien katutaiderastien avulla kaupunkiseikkailu on tehty helpoksi. Koko rastiradan voi suorittaa kerralla päiväretkenä tai palastella osiksi ja tutustua rouheaan ja räiskyvään katutaiteeseen alue kerrallaan. 

– Tapahtuman tavoite on vaikuttaa nuorten pitkäntähtäimen liikkumispäätöksiin luoden positiivisia mielikuvia pyörällä liikkumisesta omassa lähiympäristössä, HePon toiminnanjohtaja Henni Ahvenlampi kertoo.

Katutaidesuunnistuksen rasteiksi on valittu monipuolisia graffiteja, muraaleja ja katutaideteoksia niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltäkin tekijöiltä. Katutaiderastit sijaitsevat pääasiassa Itä-Helsingissä ja Helsingin kantakaupungissa. Muutamat niistä ovat myös Vantaan Myyrmäessä ja Espoon Kerassa. Yhteensä koko pyöräilevän katutaidesuunnistuksen pituudeksi tulee noin 40 kilometriä. 

Graffiti vai katutaide?

Graffiti sanana herättää usein tunteita ja joidenkin mielissä saattaa vilahtaa rujot töhryt ja kenties luvaton vandalismikin, mutta niiden sijasta katutaidesuunnistuksessa tuodaan esille teeman positiivisia puolia. Tässä tapahtumassa keskitytään mielenkiintoisiin teoksiin ja pyritään antamaan monipuolinen kuva ilmiöstä sille ominaisissa erilaisissa ympäristöissä. 

– Graffiti voi olla värikäs, useita metrejä leveä maalaus – ns. piissi – tai nopeasti tussilla kirjoitettu tägi. Usein sanalla ”graffiti” viitataan juuri edellä mainittuihin suuriin maalauksiin, Jari Tamminen kertoo. 

– Graffitin ohella puhutaan katutaiteesta, joka puolestaan on laajempi käsite. Se sisältää monenlaisilla tekniikoilla toteutettuja teoksia pienistä tarroista ja sapluunatöistä alkaen ja jatkuen aina kerrostalojen päätyjä peittäviin suuriin maalauksiin. Se, lasketaanko graffiti osaksi katutaidetta jakaa mielipiteitä. Tämän suunnistuksen yhteydessä käytämme kuitenkin selvyyden vuoksi termiä katutaide laajassa merkityksessä ja sisällytämme graffitit osaksi sitä, Tamminen jatkaa.

Suomessa on nähty viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava katutaidebuumi ja pääkaupunkiseutu on saanut osansa tuosta. Helsingin Polkupyöräilijöiden Katutaidesuunnistuksen suunnitellut Jari Tamminen on halunnut valita rastit niin, että osallistujat näkisivät mahdollisimman monipuolisen valikoiman eri tyyppisiä teoksia. Reitin varrella on myös lukuisia mainitsematta jääneitä teoksia ja suunnitteluprosessi onkin ollut jatkuvaa pois valitsemista, jotta rastien määrä pysyy kohtuullisena.

– Osa rasteista on myös luonteeltaan sellaisia, että ne kannustavat nousemaan satulan päältä ja tutustumaan useisiin lähekkäin sijaitseviin teoksiin. Esimerkiksi Pasilassa ja Myyrmäessä kiinnostunut tutkija voi laittaa pyörän telineeseen ja viettää tunteja teosten parissa. Samoin Espoossa ja Keravalla sijaitsevat bonusrastit ovat itsessään laajoja kokonaisuuksia.

Jaa “bikefie”-kuvat tähtirastien kanssa ja voit voittaa 100 €:n pyöräilytarvikkeet

Pyöräilevän katutaidesuunnistuksen sosiaalisen median kampanjaan osallistumalla voi voittaa 100 € arvoisen lahjakortin pyöräilytarvikkeiden ostoon. Etsi katutaidesuunnistuksen tähtirasteista vähintään kolme. Kuvaa itsesi ja pyöräsi tai pelkästään pyöräsi katutaiderastin edustalla ja jaa kuvat erillisinä postauksina aihetunnisteen #katutaidesuunnistus kanssa Instagram.com -palveluun 31.7.2020 klo 23.59 mennessä. Arvonta suoritetaan elokuun alussa ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 

Osallistuaksesi kilpailuun jaa Instagramissa “bikefiet” eli nappaa kuvat tähtirasteista ja sisällytä kuviin myös polkupyöräsi. Jaa vähintään kolmesta kohteesta kuvat Instagramissa aihetunnisteilla #katutaidesuunnistus.

Kolme viidestä tähtirastista on saavutettavissa Helsingin kaupunkipyörillä ja loput puolestaan vievät seikkailijat pidemmällekin tutustumaan esimerkiksi Vantaan värikkäiseen katutaiteeseen.

Katutaidesuunnistus toteutetaan Helsingin Kaupungin Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan liikunnan pika-avustuksella.

Seuraa menoa ja tutustu katutaiteen taustatarinoihin

Lisätietoa katutaidesuunnistuksesta, pääkaupunkiseudun urbaanista street art skenestä, katutaiderastien sijainneista, sekä tarinat teosten taustalta löydät sivulta: hepo.fi/katutaidesuunnistus/

Ota myös seurantaan hashtag aihetunnisteet #katutaidesuunnistus ja Helsingin Polkupyöräilijät Instagram.

Mediakuva 1. LOVE – Arabianranta, taiteilija: Jouni Väänänen (Psyke), kuva: Jari Tamminen

Mediakuva 2. METSÄLÄN LEPAKKOMIES – Helsinki Concrete, taiteilijat: Skin, Clir ja BNC kuva: Jari Tamminen

Mediakuva 3.Laajasalon silta aka Perttu Häkkisen silta, useita taiteilijoita, kuva: Jari Tamminen

Lisätietoja:

Tapahtuman toteutus:

Kati Pankka
Tuottaja
Helsingin Polkupyöräilijät (HePo) ry.
044 5189472
kati.pankka(a)hepo.fi

Katutaiteen asiantuntija ja reitin suunnittelija:

Jari Tamminen
Toimittaja
Häiriköt-päämaja
050 331 4357
jari.tamminen(a)voima.fi

Helsingin Polkupyöräilijät (HePo) ry:n toiminta:

Henni Ahvenlampi
Toiminnanjohtaja
Helsingin Polkupyöräilijät (HePo) ry.
041 3191002
henni.ahvenlampi(a)hepo.fi

Helsingin Polkupyöräilijät (HePo) ry.:

Helsingin Polkupyöräilijät ry (https://hepo.fi/) on pyöräilyn edistämiseen keskittynyt kansalaisjärjestö, jolla on yli 1500 jäsentä. Pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisön ja edunvalvojan tavoitteena on parantaa pyöräilyn edellytyksiä ja tehdä pääkaupunkiseudusta viihtyisämpi paikka elää ja liikkua. Jäsenenä saat lisäksi alennuksia pyöräliikkeistä ja muista palveluista. Lue lisää jäsenyydestä ja liity mukaan: https://hepo.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/

Helsingin Polkupyöräilijät Ry Facebook, Twitter,Instagram.

Tulevat tapahtumat

Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00

Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä. Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu. Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa. Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä. Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä. Taustaa ja lisätietoa: Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta. Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi,  tai puh. +358 41 319 1002.

Ke 5.2. klo 17:00 – 19:00

Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma

5.2. klo 17-19 Talvipyöräilykokemukset pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta -tapahtuma Kaisantunnelin pyörätallissa

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) järjestää jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille tapaamisen Kaisantunnelin pyörätallissa keskiviikkona 5.2. klo 17-19. Tapaamisen tarkoitus on keskustella ja oppia yhteisön jäsenten talvipyöräilykokemuksista pyörän kunnossa pysymisen näkökulmasta. Tapahtuman tavoite on yhdessä keskustelemalla löytää yhteiset nimittäjät, miksi toisten pyörät menevät teiden kunnossapidossa käytetystä suolasta huonoon kuntoon ja toisten eivät. Tapahtuman tarkoitus on mahdollistaa avoin keskustelu ja ihmisten kokemusten vaihto ystävällisessä ilmapiirissä.

Saavu paikalle pyöräsi kanssa ja laita pyöräsi muiden mukaan jonoon sen perusteella, miten koet harjasuolauksen vaikuttaneen pyöräsi tuhoutumiseen. Tämän tarkoituksena on etsiä yhteisiä nimittäjiä esim: huono voimansiirron suojaus, pyörän materiaalit, ajomäärä tai kokemus itselle liian suuresta haitasta tai joku muu.

Hepon toiminnanjohtaja Henni ottaa tapahtumassa kuvia, erityisesti pyöristä. Jos et halua esiintyä kuvissa tule kertomaan tästä Hennille saapuessasi tapahtumaan. Kuvien ja muun avulla yritämme dokumentoida yhteiset päätelmämme. Kaikki kiinnostuneet saavat osallistua raportin tarkastamiseen ja viimeistelyyn Google docs -dokumentissa tapahtuman jälkeen ennen kuin se jaetaan Hepon kanavissa.

Paikalla on tavattavissa Hepon toiminnanjohtaja Henni, Hepon hallituksen jäseniä sekä Hepon vaikuttamisryhmän jäseniä.

Kaisantunnelin pyörätalliin mahdollistetaan tapahtuman aikana sisäänpääsy tapahtuman osallistujille myös ilman HSL-matkakorttia. Jos sinulla ei ole HSL-matkakorttia, älä jätä pyörääsi pyörätalliin tilaisuuden päättymisen jälkeen, koska tapahtuman jälkeen pyörätalliin pääsee vain HSL-matkakortilla. Tapahtumassa on tarjolla kuumaa mehua ja pullaa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Kaisantunneli sijaitsee Helsingin päärautatiesemalla. Yksi Kaisantunnelin päistä lähtee osoitteestaa Töölönlahdenkatu 3 läheltä Oodi-kirjastoa ja toinen pää on Kaisaniemenpuistokujan ja Bergbominkujan kulmassa Kaisaniemenpuiston reunalla. Kaisantunnelin pyöräparkin sisäänkäynti, josta tapahtumaan saavutaan on Kaisantunnelin keskellä.

Taustaa ja lisätietoa:
Syy ja idea tapahtumalle syntyi, koska muutaman vuoden harjasuolaus- ja raesuolauskeskusteluita seurannut Hepon toiminnanjohtaja Henni on huomannut, että joukossamme on monilla tavoilla asiaan vahvasti suhtautuvia. Uusille ja vanhoille keskusteluun osallistujille tiedoksi vielä, että pk-seudulla yritetään kehittää pyöräväylien talvihoitoa välillä siinä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Yksi metodeista, joilla hoitoa tilataan on harjasuolaus. Harjasuolatulla väylällä ei kuulu olla sohjoa, vettä tai näkyvää suolaa, vaan sen kuuluu olla kuiva ja lopputulokseltaan mahdollistaa pyöräily kaikenikäisille ja -kuntoisille läpi talven. Lisäksi vielä, Hepo ei tee päätöksiä talvihoito- tai liukkaudentorjuntametodeista tienpitäjien puolesta.

Lisätietoja tapahtumasta: Henni Ahvenlampi, henni.ahvenlampi@hepo.fi, tai puh. +358 41 319 1002

Tapahtuma Facebookissa: 
https://fb.me/e/JT7gNclCl

Kaisantunneli, 00100 Helsinki, Suomi
Ma 10.2. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Ke 12.2. klo 17:00 – 19:00

Hepon vaikuttamisryhmän kokous

Tervetuloa Hepon vaikuttamisryhmän kokoukseen Polkimolle 12.2. klo 17-19! Keskustelemme ajankohtaisista pyöräliikenteeseen liittyvistä aiheista. Esityslistan luonnos: https://docs.google.com/document/d/12wqyklDcJCrjmt-OPNJeXWiF3Fjsx30jqsuO9hlANhQ/edit Hepon vaikuttamisryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien vetämien suuntaviivojen mukaisesti. Vaikuttamisryhmä laatii kannanottoja, kommentteja, mielipidekirjoituksia ja blogeja yhdistyksen puolesta. Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Työ tehdään pääasiassa vapaaehtoispohjalta. Paikka: Iso Roobertinkatu 3-5 Sisäpihan/porttikongin kautta sisään, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto" 2. Krs. Tapaamiseen voi osallistua etäyhteydellä tämän linkin kautta: meet.google.com/wik-aodb-dqv Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/5KKY5EfqC

Ke 12.3. klo 17:00 – 19:00

Hallituksen kokous

Kalenteri