Ohjeita ryhmässä ajamiseen

Kuntolenkeillä pyritään ajamaan tiiviissä muodostelmassa, joka vie vähemmän tilaa tiellä ja jossa taaempana ajavat hyötyvät ryhmän tuomasta alemmasta ilmanvastuksesta. Sujuva ja turvallinen ajo tiiviissä muodostelmassa vaatii kuitenkin yhteisten pelisääntöjen noudattamista kaikilta.

Aloita sunnuntailenkkien ryhmäajon pikakoulutuksesta

Jos et ole aiemmin ajanut ryhmässä, olisi suositeltavaa osallistua Hepon aloittelijoille suunnattuun ryhmäajon pikakoulutukseen. Näitä järjestetään maantiekaudella viikoittain suosituimpien lenkkien aluksi, katso tarkemmat ajankohdat lenkkien aikataulusta. Yleisen turvallisuuden ja sujuvuuden takia ensimmäistä kertaa ryhmässä ajavien oletetaan osallistuvan ainoastaan hitaimpiin ryhmiin, kuntotasosta riippumatta. Tarvittaessa kysy ohjeita myös kokeneemmilta osallistujilta.

Ryhmässä ajamisen periaatteita

Seuraavassa on listattu ryhmäajon periaatteita, joihin kannattaa tutustua, ja tarvittaessa kerrata jos olet pitänyt taukoa ryhmässä ajamisesta.

  • Ryhmässä ajaminen perustuu luottamukseen: kun tiedät, että ympärilläsi ajavat eivät tee yllättäviä tai äkillisiä liikkeitä kesken ajon, voit turvallisesti ajaa lähellä muita.
  • Opettele merkitseminen, eli toista edelläsi ajavien käsimerkit, jotka ilmoittavat esim. asfaltin epätasaisuuksista, käännöksistä, pysähdyksistä, hidastamisista tai teknisistä ongelmista.
  • Voit tehostaa käsimerkkejä myös suullisesti huutamalla, esimerkiksi: ”Varokaa autoa!”, ”Käännytään oikealle!”, ”Rengas meni!”
  • Älä jarruta tai hidasta voimakkaasti ilman että nostat käden pystyyn. Älä vaihda ajolinjaa ilman että näytät kädelläsi suuntamerkin.
  • Vältä lukkojarrutuksia eli jarruta mieluummin tasaisesti, jolloin pyörän ohjattavuus säilyy eivätkä perässä tulevat niin helposti törmää sinuun.
  • Kun peesaat, pidä huoli siitä, että sinulla on pieni jarrutusvara, eli älä peesaa suoraan edellä ajajavan takarenkaan takana, vaan vähän sivussa takarenkaan linjasta, mieluiten vasemmalla puolella. Näin edellä ajavan hidastaessa tai muussa yllättävässä tilanteessa sinun on helpompi reagoida eli väistää.
  • Yritä välttää törmäämistä muihin pyöräilijöihin ja ajoneuvoihin viimeiseen asti. Ohjaa mieluummin vaikka ojaan.
  • Jos joudut ”pussiin” ryhmän sisälle, ja sinusta alkaa tuntua, että on liian ahdasta, voit sanoa sen ääneen: ”Saisiko vähän lisää tilaa, kiitos!”
  • Iso ryhmä tekee ns. haitariliikettä: pienikin hidastus tai kiihdytys moninkertaistuu ryhmän loppupäässä. Muista tämä ja pyri ajamaan mahdollisimman tasaista vauhtia käyttämällä vaihteita siten, että pyöritysnopeutesi pysyy samana maaston muodoista huolimatta. Jos rakoja muodostuu, pyri ajamaan ne kiinni rauhallisesti kuroen.
  • Kaarteissa on pidettävä huoli, ettei ns. leikkaa toisten eteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaarteissa ja käännöksissä paririvin ulkoreunalla tulee ajaa reilusti ulompana, jotta sisäkaarteen puolelta tulevat eivät joudu jarruttelemaan turhaan eteensä ”kiilaavien” vuoksi.
  • Kun nouset (ylämäessä) ajamaan ns. putkelta eli seisaaltaan, huomaa että pyöräsi siirtyy painopisteen muutoksen takia samalla hieman taaksepäin. Ylämäkeen tultaessa takana olevien tulisi ottaa tämä huomioon ja varoa edellä ajavia. Pyri myös nousemaan putkelle rauhallisesti, jolloin taaksepäin suuntautuva liike hidastuu.
  • Kun ajat alikulkutunneliin, soita kelloa tai toista edellä ajavien kellonsoitto. Pieni sormiliike voi estää monta turhaa kolaria tai läheltä piti -tilannetta.
  • Jos huomaat vaarallisen tilanteen, kuten auton, koiran, lastenrattaat tai muita esteitä tai hidasteita, ilmoita tästä muille. Tarvittaessa siirry yksinkertaiseen jonoon antaaksesi tilaa esimerkiksi ohittavalle bussille.
  • Jos olet yhtään epävarma ajolinjoistasi kun syöt, juot tai säädät vaatetustasi, suorita toimenpiteet ryhmän viimeisenä. Näin erityisesti jos tämä edellyttää ilman käsiä ajamista.

Lue myös seuraavat

Muuta materiaalia ryhmäajoon liittyen