Toiminta

Hepon toimintaan kuuluu vaikuttamista, tiedottamista, tapahtumia, retkiä ja lenkkejä.

Vaikuttamiseen kuuluu jatkuvaa vuoropuhelua kaupunkien virkamiesten ja poliitikkojen kanssa ja yhteistyötä muiden pyöräilyyn liittyvien tahojen kanssa. Otamme kantaa, kampanjoimme ja tapaamme vaikuttajia.

Tiedotamme pyöräilyyn liittyvistä asioista jäsenistölle ja muille pyöräilystä kiinnostuneille. Jäsenkirjeemme tulee noin kerran kuukaudessa, kokoamme siihen jäsenistöä kiinnostavia asioita. Lisäksi ylläpidämme Facebook-ryhmiä, joissa on yhteensä tuhansia pyöräilystä kiinnostuneita henkilöitä.

Järjestämme vuosittain useita tapahtumia, joista perinteisimpänä voidaan pitää Aamupalaa pyöräilijöille -tapahtumaa. Muita tapahtumia ovat Hengailuillat, Kriittiset pyöräretket, erilaiset kertaluontoiset retket, vaalipaneelit yms.

Hepon toimintaan kuuluu ympäri vuoden järjestettävät säännölliset pyöräretket. Ajatuksena retkillä on ajaa kivoja reittejä leppoisaa tahtia siten että kuka tahansa, jolla on kunnossa oleva pyörä, voi osallistua.

Lenkkitoimintaa järjestetään useana iltana viikossa kesäkaudella kun asvaltilla ei ole enää lunta, jäätä ja soraa. Lenkeillä on eri keskinopeuksia ja eri pituuksia.

HELSINGIN SEUDUN PYÖRÄILIJÄT eli tuttavallisemmin Hepo – kaikkien pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja

Olemme pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Tavoitteenamme on parantaa pyöräilyn edellytyksiä ja tehdä pääkaupunkiseudusta viihtyisämpi, turvallisempi ja sujuvampi paikka elää ja liikkua. Kaikki pyöräilevät ja pyöräilystä kiinnostuneet ovat tervetulleita joukkoomme.

Jos haluat osaksi pyörällä liikkuvaa yhteisöä ja/tai koet, että pyöräilyolosuhteisiin pitäisi vaikuttaa, liity Hepon jäseneksi. Tule mukaan toimintaan tai rivijäseneksi.

Tulevat tapahtumat

Ke 23.4. klo 18:00 – 20:00

Hepon kevätkokous

Hepon sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 23.4.2024 kello 18 alkaen toimistollamme Polkimolla (Iso Roobertikatu 3-5 A 22, 2. krs, summeri "Kuvasto, Suomen Taiteilijaseura, Pyöräliitto, Pyöräilykuntien verkosto").

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat, kuten vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus. Kokousta voi seurata ja keskusteluun osallistua etänä, mutta päätöksentekoon voi osallistua ainoastaan paikan päällä.

Kokouksen seuraaminen etäyhteydellä tästä linkistä: 
meet.google.com/qnb-gbis-nvu


Kokouksen jälkeen on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen keskusteluun. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yhdistyksen toimintaan ja tapaamaan Hepon aktiiveja!

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/2vblptjFp Join with Google Meet: https://meet.google.com/qnb-gbis-nvu Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 587180724# More phone numbers: https://tel.meet/qnb-gbis-nvu?pin=8786413506333&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

To 24.4. klo 17:00 – 19:00

Hepo ja Espoon pyöräilyn edistämisohjelman päivittäminen

Join with Google Meet: https://meet.google.com/ifm-zrpq-syv Or dial: (FI) +358 9 23132695 PIN: 839166033# More phone numbers: https://tel.meet/ifm-zrpq-syv?pin=2152588533681&hs=7 Learn more about Meet at: https://support.google.com/a/users/answer/9282720

La 26.4. klo 9:30 – 14:30

Retkikauden prologi, lauantairetki

N. 65 km retki Lepsämään Krannin tilalle kahville. Poljetaan hieman ripeämmin kuin sunnuntaisin, mutta kuitenkin retkivauhtia. Lisää Hepon retkistä https://hepo.fi/toiminta/retket/

Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
Su 27.4. klo 10:30 – 14:30

Retkikauden avaus

Leppoisaa pyöräilyä.  Lisätietoja  https://hepo.fi/toiminta/retket/

Maunulan Maja, Metsäläntie 9, 00620 Helsinki, Suomi
La 3.5. klo 12:00 – 17:00

Pyöräilyviikko | Avajaiset

Hepo yhteistyökumppaneineen järjestää pääkaupunkiseudun Pyöräilyviikon avajaiset Helsingin Kansalaistorilla, Oodi-kirjaston vieressä, lauantaina 3. toukokuuta kello 12–17. 

Avajaisissa riittää monenlaista kivaa ohjelmaa ja tekemistä kaikille! Tule koeajamaan Paralympiakomitean vuokrapyörävalikoiman erilaisia erityispyöriä, kuten noja- ja käsipyöriä  Paralympiakomitean pyörät soveltuvat aikuisille ja nuorille. Lisäksi avajaisissa on mahdollisuus kokeilla erikoispyörien asiantuntija Apuväline Avuxin pyöriä, jotka mahdollistavat pyöräilyn lähes kaikille. Pyörämalleja löytyy myös lapsille ja nuorille. Koeajettavissa on myös Helkaman vakaa kolmipyöräinen sähköpyörä. Työsuhdepyörien asiantuntija Vapaus on myös mukana avajaisissa, ja heillä pääset koeajamaan huippulaatuisia kiertotalouspyöriä heidän Precycled-valikoimastaan sekä keskustelemaan verovapaasta pyöräedusta. Voit katsastuttaa oman pyöräsi ilmaiseksi pyörähuoltojen ammattilaisella Helsingin Pyörähuolto Oy:lla ja koristella pyöräsi paraatikuntoon. Paikalla on Helsingin kaupungin asiantuntijoita, jotka kertovat pyöräliikenteen kehittämisestä.

Avajaisissa on myös tietenkin musiikkia, Trash Heroes DJ:t tahdittavat tapahtumaa klo 12–15. Ohjatulla Zumba-tunnilla voi lämmitellä ennen pyöräparaatia. Myös Helsingin seudun pyöräilijöiden edustajat ovat luonnollisesti tavattavissa. Kansalaistorin tapahtumasta saat vinkkejä ja tietoa niin pyöräilystä kuin pyöräilyn liikennesäännöistä.


Tapahtuma Facebookissa:
https://fb.me/e/2IlbJQLFC

________________________

Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 2.–11.5.2025. Tänä vuonna teemana on “Pyöräily kuuluu kaikille”. Pääkaupunkiseudulla järjestetään useita inspiroivia tapahtumia.

Pyöräilyviikkoa pääkaupunkiseudulla koordinoi Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo). Viikon tapahtumat järjestetään yhteistyössä Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien ja HSL:n, sekä muiden pyöräalan toimijoiden kanssa. Tapahtumissa ovat mukana myös Hepon vapaaehtoiset.

#pyöräilyviikko2025 #pyöräily #pyöräliikenne #pyöräilyviikko #pyöräilykuuluukaikille #cyclingforall #DesignforAll

Kansalaistori, Alvar Aallon katu, 00100 Helsinki, Suomi
Kalenteri