24.8.2022
Pyöräilyinfo

Hepo vaikuttaa jo viidettä vuosikymmentä, osa 1: kaikki alkoi ryhmästä pyöräilijöitä

Tämä on artikkelisarjan ensimmäinen osa. Toisen osan voit lukea täältä ja kolmannen täältä.

“Yhdistyksen tarkoituksena on ajaa — pyöräilijöiden, erityisesti työmatka-, asioimis- ja harrastepyöräilijöiden etua ja toimia turvallisen, sujuvan ja viihtyisän pyöräilyn puolesta.”

Edellinen on lainaus Helsingin polkupyöräilijäyhdistys ry:n ensimmäisistä, syksyllä 1981 hyväksytyistä säännöistä. Yhdistyksen nimi on tuon jälkeen vaihtunut pariinkin otteeseen, ja työ jatkuu jo viidettä vuosikymmentä, mutta Helsingin seudun pyöräilijät ry:n (Hepo) tavoitteet käyvät edelleen varsin pitkälti yhteen varhaisten pioneerien linjan kanssa.

Vaikka pääkaupunkiseudun pyöräilijät järjestäytyivät virallisesti vuonna 1981, oli työ pyöräily-ystävällisemmän kaupungin eteen alkanut jo aiemmin. Hepon juuria voidaan löytää vuonna 1968 perustetusta Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö ry:stä – ja tarkemmin sen pyöräilijäryhmästä –, jonka tavoitteena oli enemmistön, eli jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja joukkoliikenteen käyttäjien edun valvominen ja niin sanottuun Smith-Polvisen suunnitelmaan kiteytyneen, yksityisautoiluun keskittyneen politiikan muuttaminen.

Mielenosoittajat vastustavat uusia ryhmittymissääntöjä syksyllä 1971. Kuvassa lienee tulevia Hepon perustajia – tunnistatko itsesi? Kuva Matti Koivumäki/Helsingin kaupunginmuseo.

Ja vaikka pääkaupunkiseudun pyöräilyolosuhteet ovatkin kehittyneet vuosikymmenten takaisesta, on infrastruktuurissa, kunnossapidossa ja eri toimijoiden jokapäiväisissä toimintatavoissa edelleen paljon kehitettävää. 

Helsingin seudun pyöräilijöiden liikennepoliittisessa ohjelmassa tavoitellaan pyöräilyn kulkumuoto-osuuden kasvattamista 15 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä – mikä vaatii pyöräilyn olosuhteiden parantamista edelleen. Olosuhteiden paranemisen edistäminen puolestaan vaatii pitkäjänteisen työn jatkamista, eikä pikavoittoja ole, kertoo Hepon puheenjohtaja Timo Hast

Yksi Hepon merkittävimmistä tehtävistä onkin yhä tänäkin päivänä pääkaupunkiseudulla pyöräilevien edunvalvonta. Käytännössä tämä tarkoittaa pyöräliikenteen olosuhteisiin ja päätöksentekoon vaikuttamista. Tässä artikkelissa esittelemme järjestön toimintaa edunvalvonnan ja vaikuttamisen saralla, jo toteutuneita edistysaskeleita sekä tulevaisuuden tärkeimpiä kehityskohteita. 

Ennen kuin syvennymme edunvalvonnan ja vaikuttamisen yksityiskohtiin, lienee paikallaan muistuttaa järjestötoiminnan syvimmästä olemuksesta: mitä enemmän järjestöllä on jäseniä, sitä kantavampi ääni sillä on ja sitä tehokkaampaa on sen vaikuttamistoiminta. Siksi pyörällä liikkuvien järjestäytyminen on tärkeää. 

“Järjestön voima piilee isossa joukossa ihmisiä, joilla on yhteinen tavoite. Yhdessä voimme saavuttaa jotain, mikä yksittäiselle ihmiselle saattaisi olla liian vaikeaa”, vahvistaa puheenjohtaja Timo Hast. 

Artikkelin toisessa osassa kerromme Hepon vaikuttamistyön tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista, sekä palaamme siihen, miksi ja miten juuri sinun tulisi liittyä yhdeksi pääkaupunkiseudun järjestäytyneistä pyörällä liikkujista. Annamme myös vinkkejä oma-aloitteiseen vaikuttamiseen ja muun muassa liikennesuunnitelmien kommentointiin. 

Pyöräväylien kunnossapidon ja ympärivuotisten pyöräilyolosuhteiden kehittäminen on yksi Hepon liikennepolittisen ohjelman päätavoitteista. Kuva Aki Antinkaapo/Helsingin kaupunki.

Vaikuttamista arjessa ja ohjelmatasolla

Hepon toiminta parempien pyöräilyolosuhteiden puolesta ulottuu ruohonjuuritasolta kuntapolitiikan kabinetteihin. Arkipäiväisimmillään edunvalvonta ja vaikuttaminen tapahtuu ruohonjuuritasolla: se voi tarkoittaa esimerkiksi yhteydenottoja yrityksiin tai tapahtumajärjestäjiin, joiden työmaat, tilapäiset liikennejärjestelyt tai vaikkapa pysäköintitavat ovat lakien ja ohjeiden vastaisia ja haittaavat tai pahimmillaan vaarantavat liikennettä.

Hepo ja sen aktiiviset jäsenet ovat säännöllisesti yhteydessä myös pääkaupunkiseudun kaupunkeihin ja muihin kadun- ja tienpidosta vastaaviin tahoihin, huomauttaen muun muassa keskenjääneistä työmaista ja muista toimimattomista järjestelyistä ja kunnossapidon puutteista.

Laajemmalla ja pitkäjänteisemmällä tasolla työ on vaikuttamista kaupunkien poliittiseen päätöksentekoon. Sitä se on ollut jo yhdistyksen alkuajoista, vuodesta 1981 alkaen. Alkujaan Helsingin polkupyöräilijät ry:n nimellä tunnettu järjestö määritteli jo ensimmäisissä säännöissään tarkoituksekseen ​​pääkaupunkiseudun pyöräilijöiden, erityisesti työmatka-, asioimis- ja harrastuspyöräilijöiden edun ajamisen sekä toiminnan turvallisen, sujuvan ja viihtyisän pyöräilyn puolesta. Samat periaatteet pätevät yhä yli kolmea vuosikymmentä myöhemmin. 

Pyöräilijöiden edunvalvonta ja vaikuttamistyö oli yhdistyksen tarkoitus jo sen ensimmäisissä, 20.10.1981 hyväksytyissä säännöissä. Tuolloin polkupyöräilijäyhdistys tunnettiin vielä sen ensimmäisellä, lyhytikäisellä nimellä. 

Helsingin seudun pyöräilijöiden nykyinen puheenjohtaja Timo Hast on hänkin toiminut vaikuttamisen ja edunvalvonnan parissa jo toistakymmentä vuotta. Hänen taipaleensa vaikuttamistyössä alkoi vuonna 2010, kun silloinen Helsingin kaupungin rakennusvirasto tilasi Hepolta pääpyöräreittien kuntokartoituksen. Järjestön hallituksessa Hast on toiminut vuodesta 2011 ja puheenjohtajana nyt kolmatta vuotta.

Helsingin seudun pyöräilijöiden vaikuttamistyötä ohjaa järjestön syyskokouksessa vuonna 2019 hyväksytty liikennepoliittinen ohjelma, joka on luettavissa Hepon verkkosivuilla. Liikennepoliittinen ohjelma muodostaa raamit tavoitteille, joiden toteutumista vaikuttamistyöllä pyritään edistämään. 

Käytännössä vaikuttamistyöstä vastaa vaikuttamisryhmä, joka suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen vaikuttamistoimintaa yhdistyksen kokouksien asettamien periaatteiden mukaisesti. Vaikuttamisryhmän työvälineisiin kuuluvat muun muassa kannanotot, kommentit ja mielipidekirjoitukset. 

Lisäksi vaikuttamisryhmä tapaa virkamiehiä ja poliitikkoja, toteuttaa kampanjoita ja tarvittaessa mielenosoituksiakin. Esimerkiksi vuonna 2021 Hepon edustajat tapasivat Helsingin kaupungin edustajia yhteensä 11, Vantaan 7 ja Espoon neljä kertaa sekä Kauniaisten kertaalleen. Saman vuoden aikana Hepo laati yhteensä 16 kannanottoa pääosin katusuunnitelmista ja asemakaavoista. 

Vaikuttamistyön tavoitteiden ydin on pyöräliikenteen kulkutapaosuuden nostaminen pääkaupunkiseudulla 15 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Tämän tavoitteen toteutumiseen pyritään rahoituksen lisäämisellä ja kaupunkikohtaisilla pyöräliikenteen budjeteilla, laadukkailla pyöräliikenteen ratkaisuilla, ympärivuotisen pyöräliikenteen kehittämisellä sekä laajennetun plussavision soveltamisella liikennepolitiikassa. Laajennetulla plussavisiolla tarkoitetaan liikennekuolemien vähentämiseen tähtäävän nollavision laajempaa versiota, jossa huomioidaan myös aktiivisten liikennemuotojen, kuten pyöräilyn, terveyshyödyt.

Helsingin seudun pyöräilijöiden kautta vaikutat myös valtakunnallisella ja Euroopan laajuisella tasolla. Hepo on yksi valtakunnallisen Pyöräliiton 14:sta alueellisesta jäsenjärjestöstä, joten jokainen Hepon jäsen on askel järjestäytyneeseen pyöräilyn edistämiseen myös koko maan tasolla.

Pyöräliitto on pyöräilijöiden ja pyöräliikenteen valtakunnallinen edunvalvoja, jota kuullaan säännöllisesti asiantuntijana lainsäädäntötyötä tehtäessä. Pyöräliitto toimiikin aktiivisesti päättäjien ja virkamiesten suuntaan välittämällä heille ajantasaista tietoa pyöräliikenteestä.

Pyöräliitto kuuluu niin ikään europpalaiseen kattojärjestöön European Cyclists’ Federationiin, joka valvoo pyöräilijöiden etuja EU:n tasolla. 

Tämän artikkelisarjan toisessa osassa keskitymme Hepon saavutuksiin ja pyöräilyn edistämiseen pääkaupunkiseudulla. Voit lukea toisen osan täältä ja kolmannen täältä.

Liity nyt – voit voittaa Helkaman sähköpyörän

Jos koet, että pyöräilyolosuhteisiin pitäisi vaikuttaa, liity Hepon jäseneksi. Hepon jäsenenä pääset hyödyntämään rahanarvoisia jäsenetuja, joilla mm. huollatat niin pyörää kuin pyöräilijääkin mukavilla alennuksilla. 30 euron vuosijäsenmaksu maksaa itsensä nopeasti takaisin. Liittymällä jäseneksi viimeistään 22.9.2022 klo 23.59 olet mukana Helkaman sähköavusteisen polkupyörän arvonnassa (arvo jopa 3 199€).

Helsingin seudun pyöräilijät ry, tuttavallisemmin Hepo, on pyöräilyn edistämiseen keskittynyt kansalaisjärjestö, jolla on yli 1550 jäsentä. Pyrimme vaikuttamaan lainsäädäntöön ja liikennesuunnitteluun niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Puoluepoliittisesti Hepo on sitoutumaton. Vaikuttamisen ohella myös pyöräretkien järjestäminen on ollut alusta alkaen näkyvä ja merkittävä osa Hepon toimintaa.

Teksti: Lauri Kervinen